Suomen Pankki: Taloudessa käännös kotimaisen kysynnän imussa
Lähiaikoina talouskasvu pysyttelee prosentin tuntumassa. Investoinneissa ja työmarkkinoilla on nähtävissä käännös parempaan.
Alhaiset korot ja hintakehityksen vaimeus tukevat kotitalouksien ostovoimaa ja kulutuksen kautta talouskasvua, Suomen Pankki ennustaa.Suomen Pankki ennustaa Suomen talouden palaavan kasvu-uralle muun Euroopan perässä. Kokonaistuotannon ennustetaan kasvavan 1,1 prosenttia kuluvana vuonna. Kotimainen kysyntä on kehittynyt ennustettua paremmin ja toimii talouskasvun veturina. Erityisesti kestokulutushyödykkeiden kulutus on kasvanut voimakkaasti.
Vuonna 2017 talous kasvaa ennusteen mukaan edelleen 1,1 prosenttia ja vuonna 2018 kasvu on 1,0 prosenttia. Alhaiset korot ja hintakehityksen vaimeus tukevat kotitalouksien ostovoimaa ja kulutuksen kautta talouskasvua. Toisaalta kotitalouksien velkaantuminen jatkaa kasvuaan.
Suomen Pankki muutti arviotaan viennin kehityksestä vuosina 2016–2018 heikompaan suuntaan. Viennin kehitys jää maltilliseksi, ja talouskehitys on edelleen kokonaisuudessaan muuta euroaluetta heikompaa. Investointien odotetaan kääntyvän kasvuun myös tuotantoaloilla. Aikaisemmin elpymistä on nähty vain rakennusalalla.
Kilpailukyvyn ennustetaan paranevan muita maita alhaisemman kustannuskehityksen vuoksi. Kilpailukyvyn hienoinen paraneminen ei kuitenkaan riitä kääntämään Suomen ulkomaankaupan markkinaosuuksia kasvuun.
Työmarkkinoilla on nähtävissä käänne parempaan. Aiemmista suhdannekäänteistä poiketen kasvua tukevat työvoimavaltaiset palvelualat ja rakentaminen, eivät vienti ja teollisuus. Tuottavuuden kasvu jää sen sijaan vaimeaksi, ja työttömyys vähenee hitaasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
