IL: Vain yksi Valion maitopurkki ilkivallan kohteena
Valio veti eilen myynnistä kaikki Helsingin Haagassa myydyt Valion täysmaidot. Tapaus siirtyi poliisin tutkintaan, sillä kyseessä oli ilkivaltateko.Poliisi selvittää parhaillaan kuka teki eilen ilkivaltaa Valion täysmaitopurkille. Myös tapauksen motiivi on edelleen hämärän peitossa. tapauksen motiivia. Vielä poliisilla ei ole tiedossa ketään teosta epäiltyä.
"Ilkivalta on kohdistunut yhteen maitopurkkiin yhdessä haagalaisessa vähittäiskaupassa. Kyseinen tuote kuorineen on nyt poliisin tutkinnassa", kertoo tutkinnanjohtaja Juha Laaksonen Iltalehdelle.
Poliisin mukaan on selvää, että kyseessä on rikos, Iltalehti kertoo.
Laaksosen mukaan kaupan henkilökunta huomasi ilkivallan kohteeksi joutuneen tuotteen. Laaksonen ei kerro tarkemmin, millaista ilkivaltaa maitopurkille tehtiin.
"Tämäntyyppisissä ilkivallanteoissa voi olla joku suivaantunut asiakas, joka on suivaantunut joko kauppiasta kohtaan tai tietyntyyppistä tuotetta kohtaan."
Valio veti koko erän täysmaitoa pois myynnistä. Yhtiö kehotti eilen palauttamaan mahdollisesti virheelliset tuotteet myymälään hyvitystä varten.
Poliisi ja Valio eivät kerro, voiko kuluttaja itse havaita virheen ostamastaan tuotteesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
