Reserviläisikä nousee ensi vuonna 65 vuoteen – osaavia henkilöitä voidaan sijoittaa poikkeusolojen avaintehtäviin
65 vuoden ikäraja koskee niitä, jotka ovat asevelvollisia lain tullessa voimaan.
Nykyisin reservin yläikäraja on miehistöllä 50 vuotta ja upseereilla sekä aliupseereilla 60 vuotta. Kuvituskuva arkistosta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Muutoksen myötä asevelvollinen kuuluu reserviin sotilasarvostaan riippumatta sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 65 vuotta.
Nykyisin reservin yläikäraja on miehistöllä 50 vuotta ja upseereilla sekä aliupseereilla 60 vuotta.
Muutos antaa Puolustusvoimille ja Rajavartiolaitokselle lisää mahdollisuuksia sijoittaa osaavia henkilöitä poikkeusolojen avaintehtäviin sotilasarvosta riippumatta.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo tiedotteessa, että vuonna 2031 Suomen reservin kokonaislaajuus on noin miljoona ihmistä.
”Yhdessä kaikkien muiden puolustusta vahvistavien toimenpiteiden kanssa tämä on viesti, että Suomi pitää turvallisuudestaan huolta nyt ja jatkossa”, Häkkänen sanoo.
65 vuoden ikäraja koskee vain niitä, jotka ovat asevelvollisia lain tullessa voimaan. Upseerit, joilla on everstin tai kommodorin tai niitä ylempi sotilasarvo, kuuluvat jatkossakin reserviin niin kauan kuin ovat palveluskelpoisia.
Kertausharjoituksiin määrätään jatkossakin vain sellaisia reserviläisiä, joilla on sodan ajan sijoitus.
Vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan voi jatkossa osallistua ilman laissa säädettyä yläikärajaa.
Tasavallan presidentti vahvisti lain reserviläisiän nostosta maanantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




