Yli puolet muovipakkauksista päätyy yhä muualle kuin keräykseen – heinäkuussa keräyspiste löytyy joka kunnasta
Erilliskerättyjen muovipakkausten seassa on lähes neljännes sinne kuulumatonta jätettä. Epäpuhtauksista aiheutuu merkittävä lisäkustannus tuottajayhteisölle ja kierrätys hankaloituu.Vuonna 2022 muovipakkausten kierrätysaste kasvoi Suomessa maltillisesti noin 33–35 prosenttiin. Vuoteen 2025 mennessä EU ja Suomen lainsäädäntö edellyttävät, että kierrätysaste yltää 50 prosenttiin.
Suomen Uusiomuovin tuottajavastuuseen kuuluvien muovipakkausten kierrätysaste oli noin 26 prosenttia vuonna 2022. Pieni osa pantittomista muovipakkauksista ei kuulu tuottajavastuuseen.
Tuottajavastuun alla olevista muovipakkauksista kerätään kaikkiaan 45 prosenttia.
Vuonna 2022 pantittomia muovipakkauksia saatettiin Suomessa markkinoille yhteensä 123 973 tonnia. Raportoitu määrä väheni 4000 tonnilla vuodesta 2021.
”Toivomme, että kaikki kuluttajat lajittelevat pakkaukset ohjeiden mukaan ja toimittavat ne pakkauskeräykseen.”
Kierrätysasteen nostamiseksi kehitteillä on uudenlaista kierrätysteknologiaa. Suomen Uusiomuovissa arvioidaan, että osa menetelmistä saadaan käyttöön lähikuukausina.
”Toivomme, että kaikki kuluttajat lajittelevat pakkaukset ohjeiden mukaan ja toimittavat ne pakkauskeräykseen, koska edelleen yli puolet muovipakkauksista päätyy muualle kuin keräysjärjestelmäämme”, Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Mika Surakka kertoo.
Keräysmäärän kasvua edistetään lisäämällä keräyspisteiden määrää tuhanteen heinäkuun alusta alkaen.
Jatkossa jokaisesta kunnasta löytyy vähintään yksi muovipakkausten ekopiste. Kuluttajien elämää helpottaa myös pakkausten kiinteistökohtainen erilliskeräys, joka tulee heinäkuussa lakisääteiseksi vähintään viiden asunnon kiinteistöissä.
Erilliskerättyjen muovipakkausten seassa on lähes neljännes sinne kuulumatonta jätettä. Epäpuhtauksista aiheutuu merkittävä lisäkustannus tuottajayhteisölle ja kierrätys hankaloituu.
Esimerkiksi paristoista ja ladattavista sähkölaitteista aiheutuu jopa vaaratilanteita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






