Haastemies toi kansanedustajalle puolen miljoonan euron laskun turvetuotannon alasajosta – "Onnittelen lämpimästi innovatiivisesta aktiosta!"
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula vastasi yritykseltä saamaansa laskuun avoimella kirjeellä.Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kertoo saaneensa haastemieheltä JPF-Nosto Oy:n lähettämän laskun ja kaksi maksumuistutusta.
Lähes puolen miljoonan euron laskun perusteina mainitaan turvetuotantokoneet ja tuotannon alasajo.
Kontula ottaa laskuun kantaa verkkosivuillaan julkaistussa avoimessa kirjeessä.
"Haluan kiittää teitä poliittisen työni korkeasta arvostuksesta. Rehellisyyden nimissä en tosin voi ottaa osalleni aivan kaikkea kunniaa turvetuotannon alasajosta, sillä se ei ole yksinään tai edes suurimmaksi osaksi minun ansiotani", Kontula toteaa.
Hän myöntää puhuneensa monesti turpeen energiakäytön alasajon kiireellisyydestä.
"Maailman turpeesta Suomessa poltetaan noin puolet. Se aiheuttaa viidenneksen Suomen energiatuotannon hiilidioksidipäästöistä."
Kontula tulee siihen tulokseen, että maksuvaatimus on aiheeton, ja ainoa tapaukseen liittyvä lainkohta voisi olla rikoslaissa mainittu petos.
"Tiettävästi tällä nimikkeellä on tuomittu henkilöitä perättömien laskujen lähettämisestä. Summan suuruuden ja tilanteen erityisluonteen vuoksi tulkitsen kuitenkin, että laskussa ei kyse ole harhauttamispyrkimyksestä, vaan poliittisesta kannanotosta. Ja tästä syystä en tee rikosilmoitusta – vaan päinvastoin, onnittelen lämpimästi innovatiivisesta aktiosta!"
Kontulan mukaan haastemiehen tuoma viesti saa poliitikon huomion.
"Tällaista kekseliäisyyttä Suomen poliittinen kulttuuri kaipaisi enemmänkin. Jatka vaan samaan malliin. Kuulasta syksyä myös sinne Pohjanmaalle", kansanedustaja päättää kirjeensä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

