Muistatko Laukon hurjat torpparihäädöt liki 120 vuoden takaa? Yrjö Punkari haastatteli yhtä kodistaan ajettua

Yrjö Punkari jaksaa kuunnella. Tällä kertaa Auvo Poukka muisteluvuorossa, Reino ja Marjatta Roppo vartoilevat vuoroaan. Kuva: Yrjö Punkari

Moni enemmän tai vähemmän salaa karsastaa ikäihmisten tarinoita, mutta vesilahtelaiselle Yrjö Punkarille ne ovat elämää rikastuttava harrastus.

Esimmäisen haastattelunsa Punkari teki parikymppsenä nuorukaisenna vanhalle kelanauhurille 1970.

”Naapurissa asui Virtasen Otto, jolla oli niin mielettömiä juttuja, että ne oli ihan pakko ottaa nauhalle.”

Siitä käynnistyi puoli vuosisataa kestänyt harrastus, jonka kuluessa haastatteluja on karttunut satoja tunteja.

Lähemmäs tuhat haasteltavaa on kertonut elämästään Punkarille, heidän joukoissaan muun muassa 1896 syntynyt Anna Jarmas, joka kymmenvuotiaana tyttönä eli läpi Laukon kuulut torpparihäädöt 1907 jotka olivat Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin häätöjen esikuva.

Vaikka Linna ei historiantutkijoiden mukaan kuvannutkaan vuoden 1918 tapahtumiin johtanutta yhteiskunnallista kärjistymistä kaikilta osin oikein, torpparihäätöjen kohdalla kirjailijan kuvausta pidetään jokseenkin onnistuneena.

Punkariin Jarmaksen muistelukset tekivät suuren vaikutuksen juuri siksi, että ne liittyivät aivan keskeisesti Suomen historian yhteen suurimpaan tragediaan.

Iso merkitys Punkarin kiinnostumiselle ikäihmisten haastatteluun oli hänen mummonsa veljellä Laihian kappalaisella Frans Kärjellä, joka tapasi tulla kesäisin Vesilahdelle keräämään kansan kertomuksia. Tarinoidenkeräysmatkoillaan Kärki majoittui Punkareiden kotiin. Kärjen poika oli säveltäjä Toivo Kärki.

Nyt Punkari tallentaa ikäihmisten tarinoita Vesilahdella toimivan Sorvalan Seniorit keskusteluryhmän tapaamisissa joka toinen viikko.

”Pari tuntia istutaan porukassa ja muistellaan menneen ajan elämää.”

Ennen haastattelua Punkari päättää jonkun aiheen, vaikkapa entisaikojen tieolot. Jos aihe ei lähde vetämään, annetaan keskustelun virrata suuntaan, jossa juttua piisaa.

”Haastattelija on salakavala ohjailija, joka kuitenkin kunnioittaa kertojan muistoja.”

Jokaisesta muisteluhetkestä kootaan sisällysluettelo, johon kirjataan käytyjen keskustelujen kulku.

Haastattelujen myötä Punkari on oppinut, että tuskin koskaan yksi ihminen voi kertoa jostain tapahtumasta absoluuttista totuutta.

”Yhden haastateltavan näkökulma asiaan on aina osatotuus. Kun tarinoita on useampia, silloin niiden perusteella vasta hahmottuu jossain määrin oikea kuva”, Punkari sanoo.