Lakisääteiset toimet eivät riitä – Itä-Suomen sähköverkkoyhtiöt odottavat valtiolta ratkaisuja
”Itä-Suomelle välttämättömiä teollisia kehityshankkeita on paljon tarjolla, jos niin halutaan.”
Itä-Suomen verkkoyhtiöt odottavat valtiolta tukitoimia suurjänniteverkkojen parantamiseksi. Kuva: Carolina HusuItä-Suomen suurjännitteiset sähköverkot kaipaavat merkittäviä vahvistuksia, jotta maakuntiin suunnitellut puhtaan siirtymän investoinnit voisivat toteutua, kerrotaan Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöiden tiedotteessa.
Parhaillaan Itä-Suomen verkkoyhtiöt käyttävät sähköverkon säävarmuuden parantamiseksi yhteensä 150 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion toimia vaaditaan näiden lakisääteisten uudistusten päälle.
”Suuret puhtaan siirtymän hankkeet hyödyntävät suoraan Fingridin kantaverkkoyhteyksiä, mutta valtaosa Itä-Suomeen suunnitteilla olevista hankkeista liittyy sähköverkkoon meidän paikallisten jakeluyhtiöidemme suurjänniteverkkojen kautta”, kertoo Savon Voima Verkon toimitusjohtaja Lauri Siltanen.
Itäsuomalaiset verkkoyhtiöt ovat luoneet yhteisen Itä-Suomeen luodaan olosuhteita -hankkeen (ILO), jonka tavoitteena on kehittää paikallista sähköverkkoa, parantaa siten alueen elinvoimaa, vauhdittaa puhdasta siirtymää sekä kohtuullistaa asiakkaille verkon uudistamisesta koituvia kustannuksia.
”Puhtaan siirtymän vaatimat uudistukset edellyttävät paikallisilta jakeluverkkoyhtiöiltä kymmenien miljoonien investointeja lähivuosina. Itä-Suomelle välttämättömiä teollisia kehityshankkeita on paljon tarjolla, jos niin halutaan”, PKS Sähkönsiirron toimitusjohtaja Sami Kervinen sanoo.
ILO-hankkeessa on hahmoteltu toimia, joilla valtio saattaisi edesauttaa vaadittuja uudistuksia. Esiteltyjä keinoja ovat muun muassa sähkömarkkina- ja valvontalain muutokset, paremmat kannustimet tukirahoituksen hyödyntämiseksi sekä Itä-Suomelle luotava oma teollisuuspoliittinen ohjelma.
”Nykyinen hallitusohjelma tunnistaa kantaverkkoyhtiö Fingridin Itä-Suomeen suunnittelemien investointien tukitarpeen, mutta lisäksi on muistettava suurjännitteisistä jakeluverkoista vastaavia verkkoyhtiötä, jotka rakentavat ne viimeiset kymmenet kilometrit”, Kymenlaakson Sähköverkon toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen tiivistää.
Itä-Suomen verkkoyhtiöiden tiedotteen ovat julkaisseet Järvi-Suomen Energia, Kymenlaakson Sähköverkko, PKS Sähkönsiirto ja Savon Voima Verkko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






