Mynämäelle kaavaillaan 300 000 kanan kanalaa
Mynämäelle kaavaillaan maan suurinta kanalaa. Hiljan rakennettua 100 000 kanan yksikköä aiotaan laajentaa enimmillään 300 000 kanan jättikanalaksi.
Hankkeen takana on neljän yrittäjän omistama Kanax Oy. Samat yrittäjät ovat mukana Munaxin pakkaamossa.
Tarkoitus on rakentaa enimmillään kaksi uutta 100 000 kanan kanalaa nykyisen samankokoisen kanalan viereen.
Kahdessa ensimmäisessä on ryhmähäkit, kun kolmanteen suunnitellaan lattiakanalaa.
Varsinais-Suomen elykeskus tiedotti keskiviikkona suurkanalan ympäristövaikutusten arviointiohjelman valmistumisesta.
Arviointiohjelmaa esiteltiin lokakuussa yleisölle.
Ylitarkastaja Seija Savo Varsinais-Suomen elykeskuksesta toteaa, että ohjelmasta on jätetty vain yksi mielipide. ”Tarkoittaako tämä sitä, ettei hanketta pidetä haitallisena, vai sitä, ettei asiaa ole huomattu?”
Elykeskus katsoo, että lähiseudun asukkaiden mielipiteet tulee selvittää asukaskyselyllä. Samalla hanke tulee tutuksi.
Savo pitää mahdollisena, ettei hanketta pidetä haitallisena. Nykyinen 100 000 kanan kanala on toiminut jonkin aikaa, eikä sen toiminnasta ole jätetty yhtään valitusta kuntaan eikä elykeskukseen.
Savon mukaan arviointiohjelma on suunnilleen sellainen kuin pitääkin, mutta asiat on kerrottu turhan suppeasti. Tarkennuksia kaivataan lannan käsittelyyn sekä hajuhaittojen arviointiin.
Selostuksessa on tarpeen arvioida lannan peltolevityksen lisäksi muita vaihtoehtoja, kuten pelletöintiä tai biokaasutusta. Lantaa kertyy laajimmassa versiossa 15 000 kuutiota, mikä vaatii vähintään 2 000 hehtaaria levitysalaa.
Hajuhaitoista puolestaan tulee tehdä niin sanottuun olfaktometriseen mittaukseen perustuva mallinnus, jotta saadaan mahdollisimman luotettava arvio hajun leviämisestä.
Elykeskus toppuuttelee myös kireää aikataulua. Valmisteluun on varattu turhan vähän aikaa. Yva-selostus saadaan nähtäville aikaisintaan tammikuussa. Myös asukaskysely vie muutaman viikon.
Hanke on edennyt takaperoisesti, sillä ensimmäinen kanalarakennus on pystyssä, vaikka yvaa vasta valmistellaan.
Kyse on Savon mukaan vahingosta.
Kunta myönsi kanalalle rakennusluvan jo ennen juhannusta, vaikka luvan ehtona on, että yva on valmis. Sitä ei myöntövaiheessa huomattu. Rakennus oli lähes valmis, kun virhe huomattiin. Elykeskus keskeytti työt välittömästi.
Rakennuslupaa muutettiin ja käyttötarkoitus vaihdettiin varastoksi, jotta rakennus voitiin varustaa talvea varten. Käyttötarkoitus voidaan palauttaa, kun yva on kunnossa.
VEIKKO NIITTYMAA
On tarpeen
arvioida
lannan pelto-
levityksen lisäksi muita vaihtoehtoja, kuten pelletöintiä tai biokaasutusta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
