Pk-yritykset odottavat suhdanteiden vahvistumista
Pienet ja keskisuuret yritykset arvioivat, että talous on alkanut vahvistua. Pk-yritysbarometrin mukaan odotukset ovat nousseet kaikilla päätoimialoilla.Usko suhdanteiden parantumiseen on kuitenkin heikkoa. Investoinnit ovat lähteneet liikkeelle mutta hitaasti. Henkilöstön lisäyksenä odotusten vahvistuminen ei vielä näy.
”Investointien virkoaminen on myönteistä, mutta sen hitaus kertoo, että yritykset ovat hyvin varovaisia”, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen arvioi.
Hänen mukaansa luottamus siihen, että julkinen talous saataisiin tasapainoon supistamalla menoja, kannustaisi investoimaan Suomeen. Säästöt kannattaisi ajoittaa niin, että ne vaurioittaisivat lyhyen aikavälin kasvua mahdollisimman vähän.
Veroja ei pk-yrittäjien mukaan saa korottaa, sillä se olisi kasvun ja työllisyyden kannalta kaikkein vahingollisinta.
Finnveran mukaan yritykset suuntaavat nyt voimavarojaan entistä enemmän kasvuun. Rahoituksen kysynnässä se ei kuitenkaan ole vielä näkynyt.
Erityisesti teollisuusyritysten kasvuhakuisuudessa näkyy piristymisen merkkejä, Finnvera kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
