viikon kysymys Maaseutu kärsii poliisipulasta
Suomessa ei ole riittävästi poliiseja. Erityisesti maaseudun asukkaat kokevat olonsa turvattomaksi, koska poliisit ovat kaukana ja hätätilanteessa avun saaminen kestää kauan.
Näin voi tiivistää MT:n viikon kysymyksen noin 350 vastausta. Ainoastaan viidennes kertoi saaneensa apua sitä tarvitessaan.
65 prosenttia oli joko jäänyt hätätilanteessa kokonaan ilman apua, joutunut odottamaan poliisia liian kauan tai kokenut olonsa turvattomaksi.
14 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa, onko Suomessa riittävästi poliiseja.
Maaseudun tukihenkilönä toimivalla Aimo Hiltusella on paljon kokemuksia siitä, miten poliisi ei tule eikä auta vaikka kuinka pyydettäisiin.
Hiltunen on muun muassa auttanut vuosia koulussa kiusattua oppilasta ja ottanut yhteyttä poliisiin.
Hänen mukaansa tapausta pallotellaan poliisilta toiselle samalla, kun uhrin kärsimys ja pelko jatkuvat. ”Vaikka tuntuu pahalta sanoa, niin ei Suomi ole mikään oikeusvaltio.”
”En ole enää ilmoittanut varastettuja koneita poliisille, koska se on aivan turhaa”, kertoo puolestaan nimimerkki pettynyt työläinen. ”Täällä Itä-Suomessa liikkuu varaskoplia ja ne aiheuttavat turvattomuutta.”
Harrikkakuski odotti perheineen poliisia jouduttuaan perheensä kanssa autokolariin.
”Poliisin tulo kesti melkoisesti, onneksi palokunta ja ambulanssi saapuivat nopeasti. Palokunta suoritti osin poliisin tehtäviä, liikenteen ohjausta ja ajoneuvojen sijaintipaikkojen merkintää kolaripaikalla.”
Harrikkakuski kertoo toimitsijamiehen ominaisuudessa pyytäneensä liikennevalvontaa poliisilta tiekunnan tielle.
Hänen mukaansa vastaus on: ”Meillä on yksi partio laittaa aamulla liikenteeseen, joten siitä ei joka paikkaan riitä, soita liikkuvan pojille, jos sieltä ehtisivät.”
Perunansyöjä kertoo asuvansa Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla Varsinais-Suomen puolella: ”Satakunnan puolella olisi poliisi lähempänä kuin omalla puolella. Joskus olemme joutuneet odottamaan poliisin tuloa todella kauan, kun mielisairas lanko on kotona laittanut ranttaliksi.”
J. Jönson kirjoittaa: ”Poliisin resurssit on priorisoitu talousrikoksiin ja ylinopeuksien kameravalvontaan. Miksi? Siksi, että kumpikin on siistiä sisätyötä, jota voi tehdä virastoaikaan ilmastoidussa konttorissa ja molemmista kertyy rahaa omistajalle.”
J. Jönson jatkaa: ”Valtiolle, jossa poliisi ei ole kansaa vaan valtiota varten, on olemassa ihan oma nimityksensä: poliisivaltio.”
Hallitus hyväksyi Fennovoiman venäläisreaktorin. Mitä mieltä olet tästä? Vastaa tutussa osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
