Saunapuut lienevätturvassa EU:n kielloilta
Pahimmillaan biomassadirektiivi kieltäisi koivuklapien myynnin saunapuiksi, Iltalehti uutisoi tiistaina.
MTK:n asiantuntijan Janne Näräkän mukaan ”johtopäätös ei ole sinällään väärä, mutta äärimmäisen epätodennäköinen”.
Komission direktiiviesityksessä lukee sekä johdanto-osassa että direktiivipykälien artikloissa, että komissiolle tulisi oikeus puuttua tilanteeseen, jos arvokasta pyöreää puuta päätyy polttoon.
Direktiiviesityksen taustalla on metsäteollisuuden huoli siitä, että EU:n uusiutuvan energian velvoitteet johtavat arvokkaan puuraaka-aineen polton huomattavaan kasvuun.
Komission tavoite hillitä arvokkaan puun polttoa kuulostaa Näräkän mukaan ymmärrettävältä.
”Mutta kun sitä lähdetään viemään tosielämään, sehän voi tarkoittaa ihan mitä sattuu.”
Näräkkä pitää hyvin arveluttavana, että direktiiviin suunnitellaan kirjattavan sanamuotoja, jotka todellisessa maailmassa ovat hyvin vaikeasti toteutettavissa.
”Tämähän olisi käytännössä puumarkkinoihin puuttumista.”
Näräkkä ei usko, että komission linja johtaisi muutoksiin suomalaisten saunapuiden valikoimassa.
”Saunapuut tuskin ovat komission suurin huoli asiassa eli eiköhän saunat tulevaisuudessakin lämpiä koivuklapeilla”, Näräkkä rauhoittelee.
Iso kysymys Näräkän mukaan on sen sijaan se, miten tällaiset aloitteet EU-lainsäädäntöön vietynä vaikuttaisivat Suomessa puun käyttöön ja metsäsektorin mahdollisuuksiin luoda uutta liiketoimintaa uusien puupohjaisten tuotteiden ympärille.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
