Palauttakaa asiat ennalleen

Olen tehnyt listan asioista, jotka olivat ennen paremmin.

Kahvi

Ennen kahvi oli kahvia. Mustana tai

maidolla, ehkä sokeria sekaan. Kahvilassa

tai baarissa sitä myytiin kupeissa, joilla oli aluslautanen. Sille kuului asettaa

lusikka tarvitsipa sitä tai ei.

Kaupassa piti tietää ainoastaan se,

että haluaako pannu- vai suodatinjauhatusta. Sen jälkeen valittiin

kulloinkin tarjouksessa ollutta merkkiä.

Tänä päivänä kahvin ostaminen

lähentelee rakettitiedettä. Tavallista kahvia ei enää ole. Kahvilassa pitää

tietää, että iso vai pieni. Juodaanko täällä vai otetaanko mukaan. Laitetaanko

tavallinen vai talon kahvi. Olisi tässä

tätä reiluakin.

Jotta homma ei olisi liian helppoa,

erikoiskahvien nimet vilistävät listalla. Latet, kappusinot ja ekspressot hyppivät silmille.

Hätäpäissään tilaan jonkin sumpin tuplapressolla, makusiirapilla ja soijamaitoon tehtynä, kun ei sitä tavallista kahvia enää ole.

Kaupassa sama ahdistus iskee. Nimet vilistävät silmissä, paahtoasteita on

liiaksi asti. Lisäksi pitäisi ottaa kantaa

ja valita luomua tai reilua kauppaa.

Haluan, että tavallinen kahvi otetaan takaisin valikoimiin.

Syöminen

Ennen syömiseen liittyvä tunne oli

kylläisyys.

Syötiin, kun oli ruoka-aika: aamiainen,

lounas ja iltaruoka. Maalaistalossa oli vielä kahdet välikahvit.

Lautaselle otettiin keitettyä perunaa, kastiketta ja porkkanaraastetta. Joskus oli keittoa tai verilättyjä. Kalaa syötiin, kun naapuri oli käynyt verkoilla. Jälkiruuaksi kiisseliä tai kiisseliä ja kermavaahtoa, jos oli sunnuntai.

Olo oli kylläinen paitsi silloin, kun oli kesäkeitto. Sitä en syönyt.

Nykyään tunnen syömisen jälkeen huonoa omaa tuntoa. Sama tunne kalvaa, kun käyn kaupassa tai laitan ruokaa.

Einekset ovat kiireisen perheen

pelastus, mutta pilaavat lasten makuaistin.

Kalaa täytyy suosia, mutta suurissa eväkkäissä on ympäristömyrkkyjä.

Kasviksia puoli kiloa päivässä, mutta kasvihuonetuotanto kuluttaa energiaa.

Hiilarit, sormisuola ja E-koodit.

Luomua, reilua ja sademetsän sammakoita. Kaiken keskellä pitää muistaa suosia suomalaista.

Vähintään kerran päivässä pitää

rauhoittua perheen kanssa yhteisen ruokapöydän äärelle. Muuten puolisot etääntyvät toisistaan, lapset menevät tärviölle ja ruuan arvostus unohtuu.

Haluan, että ruoka tuottaa jälleen kylläisyyden tunteen.

Jääpuikot

Ennen jääpuikot edustivat talven

taidetta häikäisevimmillään. Aikuiset osoittelivat kattojen reunoja ja kehottivat ihastelemaan pakkasukon tekemisiä.

Lapsena näimme sisareni kanssa

todella vaivaa, jotta saimme kaksikerroksisen kotitalomme reunoilta

katkaistua pisimmät puikot leikkeihimme taikasauvoiksi tai ”jäätelöksi”. Miten hauskasti kieli juuttuikaan

kylmään pintaan.

Nyt jääpuikot edustavat kaikkea sitä, mikä suomalaisessa rakentamisessa on mennyt pieleen.

Suuret puikkorykelmät kielivät

harakoille pakenevasta lämmöstä ja

huonosta eristyksestä. Lisäksi jääpuikot ovat hengenvaarallisia. Ne tipahtelevat

ihmisten niskaan äkkiä arvaamatta.

Haluan, että jääpuikot ovat taas

iloinen asia.

Jalkapohjat

Ennen kengät sai heittää nurkkaan,

kun järvestä lähtivät jäät. Paljain jaloin juostiin kilpaa soratiellä, retkeiltiin metsässä, ajettiin polkupyörää ja

tarvottiin perunapellolla. Ei pistellyt, ei palellut.

Nykyään saan hepulin siitä, että

keittiön lattialla oleva leivänmuru

ilmaisee olemassa olostaan jalkani alla.

Tunnen sen, vaikka jalassani on monta kerrosta sukkia.

Kesän ensimmäinen kuukausi menee tästä huolimatta kipristellessä ja

irvistellessä, kun sinnikkäästi yritän

astella avojaloin.

Haluan, että voin taas juosta soratiellä ilman kenkiä.

maija.ala-siurua@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF