Kauran parhaat osat talteen
Teknologian tutkimuskeskuksessa (VTT) on kehitetty menetelmiä, joilla kauran terveelliset osat saadaan entistä paremmin talteen.
Kauran liukoiselle ravintokuidulle, beetaglukaanille, on EU:ssa hyväksytty kaksi terveysväitettä: Se auttaa kolesterolin hallinnassa ja tasaa verensokerin piikkejä. Lisäksi kauran liukenemattomat kuidut parantavat vatsan ja suoliston hyvinvointia.
VTT:n tutkija, diplomi-insinööri Juhani Sibakov on väitöstyöhönsä liittyvissä tutkimuksissa onnistunut erottamaan kaurasta jakeita, joiden beetaglukaanipitoisuus ylsi parhaimmillaan 56 prosenttiin.
VTT:llä kehitetty erotusprosessi on edennyt teollisuusmittakaavan kokeisiin Saksassa, ja sen arvioidaan olevan lähivuosina kaupallisessa käytössä.
”Juomien ja naksujen lisäksi kaura soveltuu leipomotuotteisiin ja riisin korvikkeeksi – tai esimerkiksi makeisiin, joissa kaura voisi korvata osan sokerista. Hallitusti pilkottua beetaglukaania voi hyödyntää paksunnosaineena kastikkeissa ja vanukkaissa”, Sibakov kertoo.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
