Viljelijätuet pääosinmaksettu
Maaseutuvirasto on maksanut pääosan joulukuun viljelijätuista 17.–23.12. välisenä aikana.
”Laskin, että silloin maksuun lähti noin 490 miljoonaa euroa”, ylitarkastaja Hannu Hämeenniemi kertoo.
Summassa on mukana perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän EU-tuki, EU:n nautapalkkio ja lypsylehmäpalkkio sekä luonnonhaittakorvauksen jälkimmäinen osa, joita pitäisi lähteä maksuun kaikkiaan noin 500 miljoonaa euroa. Lisäksi summassa on mukana hieman ympäristökorvauksia ja luomutukia.
Aivan kaikkia tukia ei ole pystytty maksamaan. Tämä koskee Hämeenniemen mukaan yksittäistapauksia, joissa esimerkiksi hakemuksessa on ollut puutteita. Joistakin hakemuksista on puuttunut tilinumero tai muu oleellinen tieto, ja joissakin tapauksissa viljelijä ei täytä aktiiviviljelijän määritelmää. Joukossa on myös tapauksia, joissa tukia ei voida maksaa virheiden, tai odotettavissa olevien takaisinperintöjen takia.
Maksatukset jatkuvat loppiaisen jälkeen. Silloin maksetaan esimerkiksi niitä tukia, joihin on myöhemmin selvinnyt tilitieto tai muu este maksamiselle on poistunut, Hämeenniemi kertoo.
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
