EU ennustaa kysynnän kasvua
BRYSSEL (MT)
EU-komission ennusteen mukaan maataloustuotteiden kysyntä jatkuu vahvana ja tuottajahinnat pysyvät keskimääräistä korkeammalla tasolla vuoteen 2022 asti.
Maatalouden tulojen ennustetaan kasvavan EU:n uusissa jäsenmaissa jopa 55 prosenttia. Vanhoissa jäsenmaissa tulokehitys sen sijaan polkee paikallaan. Maatilojen työpanos vähenee edelleen voimakkaasti, mikä kasvattaa työntekijää kohti laskettua tuloa.
Viljamarkkinoilla kysyntää kasvattaa biopolttoaineiden lisääntyvä käyttö. EU:n viljasadon ennakoidaan kasvavan vuosittain noin prosentilla, reiluun 300 miljoonaan tonniin vuoteen 2022 mennessä. Maissin ja vehnän odotetaan kasvattavan osuuttaan muiden viljojen kustannuksella.
Lihantuotannon arvioidaan lähivuosina laskevan hieman, mutta palaavan vuoteen 2022 mennessä nykyiselle tasolleen. EU:n ulkopuolisen lihantuonnin odotetaan kasvavan ja viennin vastaavasti vähenevän. EU:n sisällä kasvussa on vain sian- ja siipikarjanlihan kulutus.
Maitotuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla voimakkaasti. EU:n maidontuotannon ennustetaan kasvavan viidellä prosentilla kymmenen vuoden aikana. Juuston ja jogurttien tuotanto kasvaa vielä nopeammin.
Rasvattoman maitojauheen vienti kasvaisi ennusteen mukaan jopa 30 prosenttia kymmenen vuoden aikana.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
