Uutta pelikulttuuria2000-luvulla
lautapelit
Suomessa on 2000-luvulla syntynyt erityinen lautapelikulttuuri niin sanottujen uusien lautapelien ympärille.
Taustalla ovat saksalais-
tyyppiset pelit, joita alettiin
kehittää, kun lautapelien
pelättiin 1990-luvulla katoavan markkinoilta videopelaamisen yleistyessä rajusti.
Uusia lautapelejä harrastavat usein nuoret aikuiset, joiden
pelaajatausta on video- tai
roolipeleissä. Peleissä
menestyy taidoilla, ei onnella.
Suomeen uudet lautapelit
tulivat 2000-luvun alussa. Käänteentekevänä pidetään Lautapelit.fin markkinoille
tuomaa Carcassonnen
suomenkielistä versiota.
Suomeen alettiin perustaa pelikerhoja, ja pelien maahantuonnista ja suomeksi julkaisemisesta tuli kannattavaa.
2004 perustettiin Suomen Lautapeliseura ry, joka järjestää pelitapahtumia ja tukee
kerhojen perustamista.
Suomessa on 11 kerhoa isoissa kaupungeissa.
Markkinoille on tullut useita suomalaisten suunnittelemia pelejä. 2010 perustettiin
Suomen lautapelikehittäjien yhdistys.
Lähde: Pelitutkimuksen vuosikirja 2010, Jussi Keskitalon
Katsaus uuteen lautapelikulttuuriin Suomessa 2000-luvulla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
