Laatupuuta syntyy hitaasti
RANTASALMI (MT)
Laatupuun tuottaminen vaatii yleensä pitkän kasvatusajan. Haasteena onkin kehittää menetelmiä tuottaa laatupuuta kustannustehokkaasti, totesi Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Jari Hynynen viime viikon tiistaina Itä-Savon laatukasvatuspäivässä.
Hyvälaatuista raaka-ainetta pitäisi pystyä tuottamaan nopeasti ja kohtuullisilla investoinneilla.
Jalostetun viljelymateriaalin käyttäminen nopeuttaa tutkitusti kasvua. Pituuskasvu on 5–10 prosenttia ja tilavuuskasvu 15–30 prosenttia suurempaa siemenviljelyssiemenellä perustetuissa metsiköissä kuin metsikkösiemenmetsiköissä, kertoo Hynynen.
Kasvunopeuden lisäksi rungon laatutekijät, kuten oksien paksuus, oksakulma ja rungon suoruus paranevat jalostetulla materiaalilla.
Metsänomistaja voi vaikuttaa moniin metsänkasvatuksen kannattavuuden osatekijöihin, kuten puuston kasvu- ja järeytymisnopeuteen sekä puuston laadun kehitykseen, Hynynen muistutti.
Koska metsäntuotto määräytyy sekä puun määrän että laadun mukaan, metsänomistajan tehtävänä on valita, miten paljon panostaa laadun parantamiseen.
Laatukasvatusta on pidetty karujen maiden männiköiden ja viljavien maiden rauduskoivikoiden menetelmänä.
Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että laatukasvatus onnistuu myös nopeakasvuisella männyllä ja jalostetulla metsänviljelymateriaalilla.
Kasvatus onnistuu, kun puuston laadulliset lähtökohdat ovat muuten sopivat ja menetelmiä käytetään oikein.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
