Tukki käy kaupaksi, kuitupuusta ylitarjontaa
Ostomiehet juoksevat tänäkin syksynä järeiden, kantaville maille rajattujen kelirikkoleimikoiden perässä. Sen sijaan kuitupuusta on ylitarjontaa.
”Vaikka sahojen näkymät ovat epävarmat, osa niistä on onnistunut vientikaupoissa. Se ylläpitää tukin kysyntää”, selittää tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Kuitupuun menekki on erittäin takkuista. Ensiharvennuksilta kertyvän puun hinta on suorastaan romahtanut.
”Ylitarjontaa on koko Itämeren alueella. Onneksi myös Ruotsiin on tulossa selluinvestointeja”, sanoo Järvinen.
Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä toivoo puukauppaan rytminvaihtoa.
”Viikoittainen ostomäärä yksityismetsistä saisi olla lähempänä miljoonaa kuin puolta miljoonaa mottia.”
Ensi vuonna Metsä Group ryhtyy ostamaan puuta Äänekosken biotuotetehtaalle, joka valmistuu 2017.
Havukuitupuun vuotuinen käyttö kasvaa kuusi miljoonaa kuutiometriä nykyisestä, kun kaikki rakenteilla olevat metsäteollisuuden investoinnit ovat valmiina parin vuoden päästä.
Syksyn Metsätutka-kyselyn mukaan metsänomistajat luottavat, että puuta riittää sekä Äänekoskelle rakennettavalle että Kuopioon suunnitellulle jätille. Erityisen varmoja ovat Metsäliiton jäsenet.
Sivut 14 ja 16
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
