Pakkaspäivinä odotettavia myyntihittejä: Lumiharjat ja pilkkihaalarit myyvät Prismoissa
Prismoista on tammikuussa haettu kylmäkestävyyttä sekä itselle että autoille.
Lumiharjat ja pakkasta kestävät lasinpesunesteet ovat lukeutuneet tammikuun hittituotteisiin. Kuva: Jaana KankaanpääNapakka pakkasjakso on saanut suomalaiset ostamaan lämpimiä vaatteita ja talviautoiluun tarvittava varusteita, kertoo S-ryhmä tiedotteessaan.
Prismojen hyllyistä on haettu etenkin väkevimpiä lasinpesunesteitä, joiden luvataan kestävän jopa 40 pakkasastetta jäätymättä. Lumiharjojen myynti on kaupparyhmän mukaan noussut niin ikään 40 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Odotettavasti kysyntää on ollut myös lämpimille vaatteille. Pitkiä alusvaatteita, kerrastoja ja toppavaatteita on myyty lähes kaksinkertainen määrä viime vuoteen kerrattuna. Etenkin kysyntää on toppahousuille.
Muut lämpövaatteet jäävät suosionnousussa kuitenkin pilkkihaalarien jalkoihin. Tammipakkasissa toppahaalareita on mennyt jopa 5,5-kertainen määrä vuoen takaiseen verrattuna.
Myyntipiikkejä näkyy myös lämpimien kenkien ja käsineiden myynnissä.
Kaikkia pakkanen ei silti passivoi: kysyntää on ollut myös talviurheiluvälineille. Tänä vuonna ahkioita ja liukureita on myyty 76 prosenttia ja sukia 58 prosenttia viime vuotta enemmän.
- Osaston luetuimmat







