Metsähallitus tuuppii uusia kansallispuistoja eteenpäin
Metsähallitus luovutti ympäristöministeriölle selvitykset neljän kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Ympäristöministeri vie kansallispuistohankkeet poliittiseen käsittelyyn tammi–helmikuussa.
Metsähallituksen luontopalvelut selvittää kansallispuiston perustamisedellytyksiä Oulassuon alueesta, joka levittäytyy Pudasjärven, Puolangan ja Utajärven maa-alueille. pitkospuut 1.8.2013 Utajärvi. Kuva Pekka Fali. Kuva: Pekka FaliYmpäristöministeriö tilasi alkukeväästä Metsähallituksen luontopalveluilta selvitykset Salon Teijosta, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajamailla sijaitsevasta Etelä-Konnevedestä, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla olevasta Olvassuosta sekä Lapin Käsivarren suurtuntureista.
Metsähallituksen mukaan jokaisen kohteen luontoarvot täyttävät kansallispuiston perustamisedellytykset. Kohteet ovat kuitenkin hyvin erilaisia virkistys- ja matkailukäytöltään, perustamis- ja ylläpitokustannuksiltaan sekä vaikutuksiltaan paikallistalouteen ja metsästyskäytäntöihin.
Teijo on jo nyt suosittu retkeilykohde. Suurin osa lausunnon jättäneistä tahoista kannatti kansallispuiston perustamista. Metsästäjien suurin huoli liittyy hirvenmetsästyksen vaikeutumiseen. Suomen Latu päätyi kannattamaan sitä, että alue säilyisi valtion retkeilyalueena.
Konnevedellä ja Rautalammilla sekä Keski-Suomen ja Pohjois-Savon maakunnissa ollaan varsin yhtenäisesti Etelä-Konneveden kansallispuiston puolesta. Kansallispuiston asema antaisi Metsähallituksen mukaan hyvät edellytykset alueen kehittämiselle ja matkailutulon kasvulle.
Olvassuon puiston perustamista kannatettiin yleisesti, sillä soisella Pohjois-Pohjanmaalla se toisi tunnettuutta suoalueiden matkailu- ja virkistyskäytölle. Myönteiset asenteet perustuivat kuitenkin oletukseen metsästyksen hyväksyttävästä järjestämisestä: nykyisellään osalla aluetta on paikallisten vapaa metsästysoikeus, mutta eteläosissa ei. Esitetty rajaus sai pääosin kannatusta, mutta osassa lausuntoja toivottiin luonnonpuiston liittämistä osaksi kansallispuistoa.
Käsivarren luontoarvoja Metsähallitus ylistää. Metsähallitus esittää kuitenkin, että Käsivarren kansallispuiston säädöksissä pitäisi mahdollistaa motorisoidun matkailun jatkuminen niin sanotulla Haltin reitillä sekä suosituille, paikallisille tärkeille rautujärville. Enontekiön kunta ja yrittäjät, samoin kuin useimmat muut paikallisia asukkaita ja luonnonkäyttäjiä edustavat tahot vastustavat Käsivarren puistoa. Luonnonsuojelua, tutkimusta ja porotaloutta edustavat tahot pääsääntöisesti kannattavat kansallispuiston perustamista, kuten myös Saamelaiskäräjät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
