Evira tutkii tuonti-hevosten tautiriskejä
Suomi on säilynyt puhtaana monista muualla esiintyvistä eläintaudeista. Niiden leviämisriski on kuitenkin aina olemassa, sillä suomalaisille talleille tuodaan joka kuukausi ulkomailta 100–200 hevosta.
Riskiä lisää se, että kansainvälinen kilpailutoiminta on vilkasta niin ratsu- kuin ravipuolella.
Vakavien hevostautien esiintymisestä Suomessa ei tällä hetkellä ole varmaa tutkimustietoa. Pian sitä saadaan, kun ”tarttuvien tautien hallinta hevostalouden tukena” -hanke pääsee vauhtiin.
Hankkeessa selvitetään, esiintyykö tuontihevosissa viitteitä näivetystaudista ja Länsi-Niilin viruksesta, joita meillä ei toistaiseksi ole tavattu.
Lisäksi tutkitaan, tuovatko hevoset mukanaan virusarteriitti- ja herpesvirustartuntoja tai pääntautia aiheuttavia bakteereja.
Hevosjalostusliitot ottavat näytteitä tunnistettavista tuontihevosista lokakuusta 2012 lähtien vuoden ajan. Keväällä 2013 tutkitaan osa siitosoriista virusarteriitin varalta.
Hankkeen aikana eläinlääkärit voivat lähettää näytteitä tutkittavaksi maksutta Eviraan, jos epäilevät hevosissa edellä mainittuja tauteja.
Hanke maksaa laboratoriotutkimuksen ja lähetyskulut, muut kulut maksaa omistaja.
Näivetystauti on ajankohtaisista taudeista vaarallisin. Sitä esiintyy useissa Euroopan maissa.
Hyttysen levittämää, eri eläinlajeihin ja myös ihmiseen tarttuvaa Länsi-Niilin virusta on itäisessä ja eteläisessä Euroopassa.
Monia ikäviä, mutta vähemmän vakavia tauteja esiintyy jo Suomessa. Tuontien mukana voi tulla myös näitä tauteja aiheuttavia viruksia sekä bakteeri- ja suolistoloiskantoja. Siten voivat levitä muun muassa virusarteriitti ja herpesvirus-1-tartunnan aiheuttamat luomiset ja hermostosairaudet sekä pääntautitapaukset.
Hanketta johtaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Hippos, Suomen Hevostietokeskus ja Helsingin yliopisto.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
