”Ei kukaan bisnesmies ryhdy kasvattamaan hevosia”
Tiina Ahlqvist lopetti hevoskasvatuksen neljä vuotta sitten kannattamattomana. Turpakontaktia ottaa Pinewood Griminal. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoMäntsäläläisen Pinewood-tallin omistaja Tiina Ahlqvist pitää hevosyrittäjyystutkimuksen investointiaikeita melko rohkeina.
Monen hevosyrittäjän talousosaaminen on hänen mukaansa heikoissa kantimissa.
”Esimerkiksi 30 prosentin investointituki voi tuntua hyvältä. Mutta jos rakennuskustannukset nousevat paljon yli ohjekustannuksen, tuki saattaakin käytännössä olla 15 prosenttia todellisista kustannuksista. Onko yrittäjällä varaa rahoittaa loppuosa?”
Monelle hevosyrittäminen on elämäntapa, eikä kannattavuutta mietitä.
”Laskin juuri eräälle täysihoitotallia suunnittelevalle, että hänelle jäisi hoitopalkkaa kolme euroa hevosta kohti päivässä.”
Ahlqvist itse on pitkän linjan hevosammattilainen. Hän on kilpaillut sekä este- että kouluratsastuksessa, kouluttanut ja valmentanut nuoria, toiminut tuomarina ja alan luottamustoimissa sekä tuottanut maahan yli 500 hevosta ennen siirtymistään hevoskasvattajaksi.
Pinewood-nimellä syntyi 60 varsaa. Tallissa oli kaksi jalostukseen hyväksyttyä siitosoria, ja lisäksi spermaa tuotiin Saksasta.
Nelisen vuotta sitten Ahlqvist totesi hevoskasvatuksen kannattamattomaksi ja lopetti. Tallissa on enää neljä omaa kasvattia.
”Kasvattajan pitäisi saada 10 000 euroa vieroitettua varsaa kohti. Se on keskiarvona melko mahdotonta.”
Saksasta saa vieroitetun varsan 3 000 eurolla, hän lisää. ”Ei ole järkeä kasvattaa täällä kymppitonnin varsoja.”
Ahlqvist toimii taloushallinnon ammattilaisena ja pitää tilitoimistoa. Asiakkaina on myös talleja, joten hän seuraa alan kannattavuutta jatkuvasti.
”Tietynlainen yrittäjätyyppi pärjää hevosalalla. Parhaiten menestyvät ratsastustallit isoilla paikkakunnilla.”
Maatilan yhteydessä toimivan tallin kannattavuutta tukee se, että rehut saadaan omilta pelloilta. ”Mutta jos ostat 150 000 euron paalainyhdistelmän, hevosten täytyy tuottaa aika paljon, että saat sen maksettua!”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
