Mediatalo Keskisuomalainen haki radiotoimilupia – haluaa käynnistää radiotoimintaa ympäri Suomea
Keskisuomalainen hakee radiotoimintalupaa Uudellamaalla, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Kuopiossa toimiville asemille.
Viestintävirasto myöntää vuosien 2020–2029 toimiluvat vuoden loppuun mennessä. Kuva: Markku VuorikariMediatalo Keskisuomalainen hakee radiotoimilupia heinäkuun lopussa päättyneellä hakukierroksella, yhtiö kertoi maanantaina.
Keskisuomalainen hakee radiotoimintalupaa Uudellamaalla, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Kuopiossa toimiville asemille.
Konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan mediatalo hakee radiotoiminnasta kasvua liiketoimintaansa.
Keskisuomalainen Oyj:llä on Lahdessa toimiva Radio Voima, josta kokemukset ovat olleet myönteisiä, yhtiö kertoi tiedotteessa. Radioasema tuli yhtiön omistukseen Mediatalo ESAn hankinnan kautta.
"Uskomme, että paikallisradiot täydentävät mediatalomme tarjontaa myös mainosvälineenä asiakkaita hyödyttävällä tavalla", Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoi tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
