Tutkimus: Alle kuuden kuukauden ikäisen koiranpennun raakaruokinnasta hyötyä – saattaa vähentää tulehduksellisen suolistosairauden riskiä
Ruokinnan lisäksi sairauden puhkeamiseen aikuisiällä vaikutti koiran sukupuoli, koiran ikä ja emän sairaushistoria.
Koiranpennun ruokinnalla voi olla yhteys tulehduksellisen suolistosairauden puhkeamiseen. Kuvituskuva, kuvan pentu ei liity tutkimukseen. Kuva: Kari SalonenKoiranpennun raakaruokinta saattaa vähentää tulehduksellisen suolistosairauden (IBD) puhkeamista myöhemmällä iällä.
Asia selviää Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.
Koiran tulehduksellinen suolistosairaus on krooninen tila, jonka yleisiä oireita ovat esimerkiksi ripuli ja painon menettäminen.
Raakaruokinta imetyksen loppupuolelta aina kuuden kuukauden ikään saakka vaikutti IBD:n ilmaantuvuutta vähentävästi.
Pennun syöttäminen varhaisessa vaiheessa kuivamuonalla saattaa tutkimuksen mukaan sen sijaan kasvattaa IBD:n puhkeamisen todennäköisyyttä myöhemmällä iällä.
Ruokinnan lisäksi sairauden puhkeamiseen aikuisiällä vaikutti koiran sukupuoli, koiran ikä ja emän IBD-historia.
"Pennuilla, joiden emä kärsi IBD:stä, oli 7,9-kertainen riski sairastua. Urospentujen riski sairastua oli 2,1-kertainen narttupentuihin verrattuna. IBD oli yleisin 5–10-vuotiailla koirilla", summaa yliopiston tiedotteessa tutkimuksen päätutkija, eläinlääketieteen tohtori Manal Hemida.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
