Robotti tuo videoyhteyden välityksellä kaukana asuvat omaiset ikäihmisen luokse
Teknologian kehitys voi helpottaa iäkkäiden henkilöiden yhteydenpitoa kaukana asuviin läheisiin ja parantaa heidän omaa turvallisuuttaan.Uudenlaisen tekniikan avulla hoivakotien asukkaat voivat tulevaisuudessa saada helpommin yhteyden omaisiinsa. Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Attendo selvittivät alkukesästä, miten etäohjattava robotti voisi helpotta yhteydenpitoa iäkkään hoivakodin asukkaan ja hänen perheensä välillä.
Kokeilu toteutettiin Attendon hoitokodissa Espoossa, jossa kokeiltiin parin kuukauden ajan kesän alussa Double-etäyhteysrobottia. Laitteen käyttöä testasivat hoivakodin henkilökunnan lisäksi yksi heidän iäkkäistä asukkaistaan ja asukkaan toisella paikkakunnalla asuvat kaksi tytärtä.
Testauksen tarkoituksena oli selvittää, miten robotti vaikuttaa ikäihmisten turvallisuudentunteeseen ja omaisten läsnäoloon. Kenttäkokeen alustavien tulosten mukaan tulokset olivat lupaavia. Robotilla oli vaikutusta esimerkiksi turvallisuuden tunteeseen.
”Äidin mielestä tällainen lisä on hyvä varsinkin niille, jotka asuvat yksin, ja joilla ei ole mahdollisuutta nähdä omaisiaan usein”, tyttäret kertoivat käyttökokemuksista.
Tuuliksi nimetty robotti on kahdella pyörällä liikkuva varrellinen iPad, josta on jatkuva verkkoyhteys omaisen kotiin. Iäkäs henkilö voi lähettää nappia painamalla yhteydenottopyynnön läheiselleen. Omainen saa puhelimeensa tekstiviestin, jonka perusteella hän tietää ottaa suoran videoyhteyden iäkkääseen sukulaiseensa.
Yhteydenpidon lisäksi Tuuli voi myös lisätä omaisen osallistumista hoivakodin arkeen. Sen avulla omaiset voisivat esimerkiksi osallistua omahoitajan ja iäkkään asukkaan yhteydenpitoon. Etärobotti voisi myös parantaa iäkkäiden, yksin kotona asuvien henkilöiden turvallisuutta. Omaiset voivat itsekin liikuttaa robottia ja vaikkapa tarkistaa, ettei liesi ole unohtunut päälle.
Palvelurobotti voisi myös välittää ikäihmisen arkea hänen omaisilleen. Tulevaisuudessa onkin mietittävä, millaisia sääntöjä robotin käyttö vaatisi, koska kameran välityksellä omaiset voisivat nähdä muidenkin ikäihmisten arkea.
Etärobotin käyttö vaatiikin eettisten seikkojen lisäksi myös yksityisyyden suojaan liittyvien sääntöjen luomista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

