Yllättävä elokuu sisävesillä: Historiallisen vähän sinilevähavaintoja
Tavallisesti sinilevien esiintyminen on runsaimmillaan tähän aikaan vuodesta.Helteinen heinäkuu ryöpsäytti sinileväkukinnat rehevään kasvuun. Elokuussa kukintojen määrä kuitenkin väheni.
Nyt tuulinen, viileä ja sateinen sää on hävittänyt sinileväkukinnat lähes kokonaan.
Suomen ympäristökeskus Syke sanoo, että levätilanne on poikkeuksellisen rauhallinen aikaisempiin vuosiin nähden: koskaan aiemmin elokuussa ei ole ollut yhtä vähän sinilevähavaintoja.
Tavallisesti sinilevien esiintyminen on runsaimmillaan tähän aikaan vuodesta. Myös avomerellä levät ovat sekoittuneet veteen eikä pintakukintoja ole enää havaittu.
Vesissä on kuitenkin edelleen paljon ravinteita ja sinilevälajeja, joten levätilanne voi uudestaan huonontua, jos säätyyppi muuttuu.
Pintaveden lämpötilat ovat 1–3 astetta tavanomaista kylmempiä monissa järvissä. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat enimmäkseen 14–18 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 13–16 astetta sekä Lapissa 10-14 astetta.
Runsaita sinilevien pintakukintoja havaittiin vain viidellä havaintopaikalla ja erittäin runsaita ei yhdelläkään seurantajärvellä. Hieman sinilevää on havaittu vain kymmenellä valtakunnallisella havaintopaikalla.
Kansalaisilta tulleista havainnoista vain yhdessä oli havaittu järvessä sinilevää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

