Sari Essayah: "Tämän komission metsävyörytys on vertaansa vailla"
Essayah uskoo, että EU haluaa rajoittaa Suomen metsähakkuita, jotta suurien teollisuusmaiden päästöjä ei tarvitsisi rajoittaa.Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja Sari Essayah ruotii MT:n kolumnissaan EU:n valmisteilla olevaa metsästrategiaa.
"EU:n into tunkea näppinsä kansalliseen metsäpolitiikkaan saa huipennuksensa komission vuodetusta luonnoksesta uudeksi metsästrategiaksi. Paperissa kaavaillut yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja "luonnonmukaisen metsätalouden" määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:lle yhteistä metsäpolitiikkaa ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kautta."
Essayah pelkää EU:n haluavan rajoittaa Suomen hakkuita koko unionin alueen hiilinielujen ylläpitämiseksi.
"Kasvava into suomalaisia metsiä kohtaan nousee EU:n ilmastopolitiikasta. Päästöjen vähentäminen on kallista ja työlästä, Suomen kaltaisten metsävaltaisten maiden metsien sosialisoiminen koko EU:n hiilinieluiksi houkuttelevaa. Näin muut EU-maat voivat jatkaa hiilen tupruttelua eikä niiden teollisuuden tarvitse päättää vaikeista päästövähennyksistä", Essayah kirjoittaa.
Lisäksi hän moittii Suomen hallitusta yhtenäisyyden puutteesta Suomen oman metsäpolitiikan puolustamiseksi.
"Kehityssuunnan torjumiseksi tarvittaisiin kipeästi kansallista yksimielisyyttä, mutta tästä hallituksesta ei siihen taida olla."
Lue Essayahin kolumni kokonaisuudessaan täältä: EU:n metsästrategia menee pahasti metsään
EU:n metsäpäätöksistä voit lukea lisää esimerkiksi näistä jutuista:
"Karua luettavaa metsäisille maille", MTK toteaa EU:n luonnostelemasta metsästrategiasta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

