Kansallispuistoissa on käynyt viime vuosina kuhina. Keski-Suomessa sijaitsevassa Pyhä-Häkissä vieraili vuonna 2020 noin 28 000 kävijää, mikä on yli 9 000 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Läheisessä Salamajärven kansallispuistossa kävijöitä oli samana vuonna puolestaan 25 900, sekin lähes 6 000 enemmän kuin vuonna 2019.
Syyllinen voimakkaasti kasvaneeseen kävijämäärään on helposti pääteltävissä. Kun pandemiarajoitukset ovat ajoittain estäneet sisätiloissa tapahtuvat harrastukset, on retkeily ollut koronaturvallinen tapa kuluttaa vapaa-aikaa.
Vaikka vuoden 2020 huippuluvuista onkin tultu alaspäin, arvelee Metsähallituksen suunnittelijana pitkään työskennellyt Jyri Lehtonen niiden jäävän pysyvästi pandemiaa edeltävää aikaa suuremmiksi.
Lehtonen saakin jatkossa kamppailla kinkkisen ongelman kanssa: miten sovittaa yhteen luonnonsuojelu ja kasvanut kävijämäärä?
Lehtonen on työskennellyt vuodesta 2004 Metsäpalvelujen luontopalveluissa suunnittelijana. "Pääasiallinen toimenkuvani on luonnonsuojelualueiden retkeilyrakenteiden suunnittelu ja hoito.”
Ennen Metsähallituksen leipiin päätymistään Lehtonen oli kokeillut siipiään monissa eri töissä. Listalta löytyvät muun muassa asvalttityö, trukin ajaminen ja turvetyö.
”Ne eivät kuitenkaan tuntuneet omalta alalta.”
Töiden välissä Lehtonen opiskeli Joensuun ammattikorkeakoulussa metsätalousinsinööriksi. Hän työskenteli ely-keskuksessa luonnonhoidon ja rakentamisen parissa, kun suunnittelijan paikka Metsähallituksessa aikoinaan aukesi.
”Silloinen työnantaja sanoi, että ’nyt on sulle työpaikka auki. Paperit sisään saman tien, lähet nyt kotiis tekemään niitä’”, Lehtonen naureskelee.
Sille tielle mies on jäänyt. 17 vuoden jälkeenkään työ ei ole alkanut kyllästyttää.
”Sitä sanotaan, että pitäisi viiden vuoden välein vaihtaa työpaikkaa, jotta pysyisi skarppina. Ei kyllä tosissaan ole sellaista oloa tullut, että pitäisi vaihtaa. Kenttä muuttuu koko ajan ja työnkuvakin on osittain vaihtunut.”
”Kyllä minäkin vähän orpona olisin, jos minut tiputettaisiin Mannerheimintielle.”
Neuvottavia Lehtoselle ja kumppaneille onkin tullut reippaasti lisää. Vuoden 2020 retkeilybuumi oli isoin Lehtosen uran aikana tapahtunut asiakasmäärän hyppäys.
”Yhtäkkiä alkoi tulla valtavasti asiakkaita puistoihin. Huomasimme, että ei meidän retkeilypalveluvarustuksia ole mitoitettu tällaisille määrille.”
Esimerkiksi käymäläastiat ja polttopuuliiteri ovat alkaneet käydä liian pieniksi. Mitä enemmän aikaa kuluu huoltotöihin, sitä vähemmän sitä voidaan käyttää itse alueen kehitykseen.
”Emme halua, että vähät henkilöresurssit on sidottu pelkästään käymälöiden tyhjennykseen.”
Toisaalta liian isosti kansallispuistossa ei saa eikä pidäkään myllätä. ”Tärkeää on, ettei toiminnalla vaaranneta luonnonsuojelualueen luontoa.”
Pyhä-Häkin kansallispuistossa kasvaneet kävijämäärät ovat jo vaikuttamassa haitallisesti retkeilyreittien kuntoon.
”Se on pieni puisto ja retkeilyreittejä on vähän. Kun kävijämäärä pyörii 20 000–30 000:n välillä, niin vaikutukset alkavat näkyä jo maaperässä.”
Kevätsateiden aikaan kuluneille poluille muodostuu lammikoita ja mutakoita, joita retkeilijät alkavat puolestaan kiertää metsän kautta
”Silloin polut alkavat levitä. Siihen on ollut pakko reagoida.”
Ongelman ratkaisemiseksi polkuja on viime vuosina sorastettu kevyesti.
Tärkein tehtävä on turvata kansallispuistossa vierailevien turvallisuus. Vaellusreittien puitteet tarkastetaan kerran vuodessa.
”Korjattavaa voi olla monenlaista: silta on voinut lahota tai pitkospuusta saattaa paistaa naula läpi.”
Turvallisuuden rooli on entisestään korostunut viime vuosina, kun kansallispuistoihin on suunnannut entistä enemmän uusia patikoijia.
”Ennen retkeilijät olivat mielestäni kokeneempia, perustaidot olivat lähtijöillä hallinnassa. Nyt reiteille on kuitenkin lähtenyt todella paljon vasta-alkajia. Se luo tiettyjä haasteita opastukseen ja asiakaspalveluun.”
Toisaalta kaikki lähtevät joskus ensimmäiselle retkelleen. Metsähallituksen työntekijöiden vastuulla on varmistaa, että se voidaan tehdä turvallisissa puitteissa.
”Kyllä minäkin vähän orpona olisin, jos minut tiputettaisiin Mannerheimintielle”, Lehtonen vitsailee.
Apuna toimivat myös yrittäjät, jotka laajentavat kansallispuistojen palvelutarjontaa. Esimerkiksi Salamajärvellä Koirasalmen luontotupa vuokraa erilaisia retkeilyvälineitä kulkijoiden käyttöön.
”Ei meillä riittäisi omat resurssit tällaisen paikan pyörittämiseen ja asiakaspalveluun. On hienoa, että meillä on tällainen osaava ja pätevä yrittäjä yhteistyöyrittäjänä.”
Lehtosen mielestä on tärkeää, että mahdollisimman erilaisista lähtökohdista tulevat ihmiset voisivat hyödyntää kansallispuistojen palveluita. Esimerkiksi liikuntarajoitteet pyritään ottamaan reiteillä mahdollisuuksien mukaan huomioon.
”Täällä Salamajärvellä lähtee suon lävitse sorastettu polku, jota pääsee pyörätuolilla menemään. Käymälöitä pyritään rakentamaan esteettömiksi.”
Kansallispuistojen kunnostamiseen ovat jo yhdeksän vuoden ajan osallistuneet myös alueen avovankiloissa tuomiotaan suorittavat. Tällä hetkellä Metsähallitus tekee yhteistyötä Jyväskylän avovankilan kanssa.
”Vanki voi hakeutua meidän työryhmään. Siellä sitten katsotaan, onko hän soveltuva työhön.”
Työryhmään valitut vangit lähtevät aamulla työnjohtajan kanssa kohti kansallispuistoa, tekevät päivän töitä ja suuntaavat illalla takaisin kohti vankilaa.
Työllistettyjen vankien määrä vaihtelee päivittäin yhdestä viiteen.
”Välillä luontovalvoja on mukana neuvomassa, mitä tehdään, välillä he menevät työnjohtajan kanssa itsenäisesti tekemään hommia. Työhön kuuluu muun muassa pitkospuiden rakentamista, polttopuu- ja käymälähuoltoa ja perinneaitojen tekoa. Pientä rakennustyötäkin on ollut.”
Työn luonne riippuu osittain myös vangin omasta osaamisesta.
”Jos on hyvä timpuri, niin toki yritetään hyödyntää hänen osaamistaan.”
Lehtosen mukaan yhteistyö vankien kanssa on sujunut todella hyvin ja kitkatta. Hän kertoo näkevänsä heidät ennemminkin työntekijöinä kuin vankeina.
”Huoltotöiden järjestäminen olisi hankalaa ilman heitä. He ovat meidän työkavereita täällä. Osa porukkaa.”
