Näitä leikkauksia Purra ehdottaa maa- ja metsätalouteen – MTK tyrmää esityksen: ”Nakertaa pohjaa hallitusohjelman tavoitteilta”
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesityksessä on kipeitä leikkauksia maaseudun infrastruktuuriin sekä maa- ja metsätalouteen.
MTK:n puheenjohtaja Marttila sanoo, että järjestö tulee pitämään esityksistään kiinni budjetin jatkokäsittelyssä. Kuva: Jaana KankaanpääMTK:n mukaan valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) maanantaina julkaiseman talousarvioesityksen säästöt nakertavat pohjaa hallitusohjelman tavoitteilta. Valtiovarainministeriön esityksessä säästöjä kohdistuu muun muassa maaseudun tie- ja tietoverkkoihin, metsänhoitorahoihin, maatalouden kehittämisrahasto Makeraan sekä luonnonsuojeluun.
Järjestön mukaan VM:n vuodelle 2024 esittämät leikkaukset nostavat tiestön korjausvelkaa 1,7 miljardista eurosta 1,9 miljardiin. Purran budjettiesityksessä poistetaan myös kokonaan valtion tuki valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen.
MTK:n mukaan molemmat leikkaukset ovat vastoin hallitusohjelman kirjauksia.
”Toimivat tietoyhteydet ovat tänä päivänä välttämätön edellytys sekä kansalaisten että yritysten toiminnalle, ja ne ovat myös tasa-arvokysymys. Murenevan tieverkon mukana murenee samalla alueiden Suomen elinvoima. Väylärahoituksen suunnan on muututtava”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toteaa tiedotteessa.
Hallitusohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi toteuttaa hyväksytyn kansallisen metsästrategian. Budjettiesityksessä puuntuotannon tukiin kohdistuu kuitenkin merkittävä leikkaus, joka uhkaa taimikoiden ja nuorten metsien oikea-aikaista hoitoa.
Järjestön mukaan säästö tulee kalliiksi.
”MTK edellyttää, että hallitus varautuu jo nyt vuoden 2024 lisätalousarvioissa metsätalouden lisärahoitukseen. MTK kiirehtii myös metsävähennyksen kasvattamista hallitusohjelman mukaisesti 15 prosenttiyksiköllä”, järjestö vaatii.
Järjestön mukaan maatalouden verotuksen tasausvarauksen katto tulisi poistaa kokonaan parlamentaarisen työryhmän esittämällä tavalla. MTK:n mukaan tämä auttaisi tiloja sopeutumaan epävakaisiin markkinoihin sekä tukien maksatusajoissa nähtyyn epävarmuuteen.
”Vakaampiin ja terveempiin markkinoihin päästään myös hallitusohjelmaan kirjatulla ruoka-alan kasvu- ja vientiohjelmalla. Tämä edellyttää, että valtion ja lähetystöjen vientipalveluille osoitetaan budjetissa riittävät resurssit.”
VM:n esitys ei pääomita Maatilatalouden kehittämisrahasto Makeraa lainkaan. MTK esittää budjetin jatkokäsittelyssä Makeralle 25 miljoonan euron lisäpääomitusta, jotta tarpeelliset investoinnit kyetään rahoittamaan.
”Yhdessä muiden ilmastotoimiin kohdistuvien säästöjen kanssa Makeran vajaus vie käytännössä pohjan Maatalouden ilmastotiekartan toteuttamiselta. Makeran rahoituksen varassa ovat muun muassa maatilojen biokaasuhankkeet”, järjestö muistuttaa.
MTK huomauttaa tiedotteessaan, että ilmastotoimien lisäksi maa- ja metsätalous ovat keskeisessä roolissa luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa.
”METSO- ja Helmi-ohjelmien rahoitus on turvattava niin, että asetetut tavoitteet saavutetaan ja maanomistajien vapaaehtoisiin luonnonsuojelupyrkimyksiin voidaan vastata. Tämä on huomioitava sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön budjeteissa.”
MTK:n Marttila muistuttaa, ettei maatilojen talouskriisiä ei ole kukistettu. MTK vaatii, että edellisen hallituksen kustannustukipaketista käyttämättä jäänyt 68 miljoonaa euroa käytetään maatalouden investointien rahoitukseen ja maksuvalmiuden elvyttämiseen.
”Maatalous ei kestä lisäleikkauksia hallitusneuvotteluissa sovittujen sopeutustoimen lisäksi”, puheenjohtaja Marttila painottaa.
Valtion talousarvioesitys päätetään lopullisesti syyskuun lopun budjettiriihessä, jota ennen sektoriministeriöt ja valtiovarainministeriö käyvät kahdenväliset neuvottelut.
Lopullinen budjettiesitys on määrä käsitellä ylimääräisessä raha-asiainvaliokunnassa sekä valtioneuvoston yleisistunnossa lokakuun alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




