Keskusta ja perussuomalaiset yhteistyöhön
Yksi yleisönosaston yleisempiä vaatimuksia viime vuosina on ollut eduskunnan puolittaminen. Ei ole ihme, että eduskunnan lisärakennuskustannukset ja kansanedustajien ahneus omien palkkojensa korotusasioissa nostavat voimakkaan reaktion koko eduskuntaa vastaan.
Itsenäisyys EU:ssa on mennyt ja demokratiakin on mahdoton siitä yksinkertaisesta syystä, että vaaleilla valitut kansanedustajat eivät kysy kansan tahtoa, vaan pitävät EU:ta työnantajanaan. Niitä, joilla todella on päätösvaltaa EU:ssa, ei valita vaaleilla. Eduskunnan puolittamista haluavat eivät kuitenkaan ota huomioon kansan käsissä olevaa mahdollisuutta vaihtaa korruptoituneet EU-puolueet niihin voimiin, jotka ajavat EU:sta irtaantumista.
Puolittuneeseen eduskuntaan pääseminen olisi kuitenkin huomattavasti vaikeampaa kuin 200 hengen eduskuntaan. Erityisen vaikeaa se on niille, joilla ei ole EU:n hyväksymän vaihtokoneiston rahavallanpitäjiä, koska niiden hallussa on rahan valta ja raha on tiedotusvälineilläkin enemmän kuin pelkkä elinehto. Siitä on tullut elämän tärkein asia.
Nyt keskustalla ja perussuomalaisilla yhdessä toimien saada Suomi nousuun terveellä pohjalla ja aatteella. Ovathan tavallaan ne ”veljespuolueita” keskenään. Yhteen hiileen puhaltaen nousee terveet arvot esiin. Suomi-neidon ja sen tulevaisuuden kannalta terveelle pohjalle -aatteelle perustuen.
Kun eduskuntavaalit lähestyvät, nämä kaksi eduskuntapuoluetta saisivat yhdessä eduskunnan enemmistön. Tätä todella toivon. Kansanvallan, laillisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden arvoja ja aatteita, joiden pohjalla suomalainen poliittinen keskusta Santeri Alkion johdolla aikoinaan rakennettiin. Tämä vaati Suomelle itsenäisyyttä kesällä 1917, jolloin muut puolueet vielä kannattivat autonomiaa Venäjän yhteydessä.
Tämän Alkion toteamuksen mukaan ”oikeita” keskustalaisia ovat Suomen itsenäisyyden puolustajat ja oma valtiollinen lainsäädäntövalta. Tämä sama periaate koskee myös perussuomalaisia. Tälle perustukselle on turvallista rakentaa Suomen tulevaisuutta.
Maanviljelys ja maatalouden harjoittaminen omassa maassamme on niitä tärkeimpiä ja arvostettuja ammatinharjoittajia ja sen vaalimista. Ja että niille annettaisiin kaikissa yhteiskuntaluokissa sille kuuluva arvo täällä Suomessakin.
Kalevi Klemetti
Lahti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
