IL: Halpahalli harkitsee vahvempien alkoholien myymistä
Halpahalleissa ei myydä yli 2,5-prosenttisia alkoholijuomia. Tämä saattaa pian muuttua.
Halpahallin valikoima saattaa tulevaisuudessa kasvaa nykyistä vahvempiin alkoholijuomiin. Kuva: HalpahalliHalpahallin johto on käynyt keskustelua mietojen viinien sekä oluiden tuomisesta myymälöiden valikoimiin, Iltalehti uutisoi. Tällä hetkellä valikoimaan kuuluu ainoastaan enintään 2,5-prosenttisia alkoholijuomia.
Vahvempia alkoholijuomia ei Halpahallin hyllyiltä ole löytynyt periaatesyistä. Yhtiön perustaja Esko Ylisen raitistuttua ja tultua uskoon, poistuivat alkoholi ja tupakka valikoimista.
Nykyinen toimitusjohtaja Janne Ylinen on käynyt Iltalehden mukaan isänsä Esko Ylisen kanssa keskustelua alkoholijuomien tuomisesta osaksi valikoimaa.
”Kyllä minä voin totuuden nimissä sanoa, että olen tästä asiasta vastuullisena toimitusjohtajana ja yhtiön vahtivuorolla olevana henkilönä joutunut keskustelemaan isäni kanssa, koska se on hänelle periaatteellinen kysymys, toimitusjohtaja Ylinen sanoi Iltalehdelle aiemmin”, Janne Ylinen kommentoi asiaa Iltalehdelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









