Fiva varoittiTapiola Pankkia
Tapiola Pankki sai Finanssivalvonnalta julkisen varoituksen. Pankin katsotaan laiminlyöneen arvopaperien välityksessä riskien hallinnan ja sisäisen valvonnan.
Fivan mukaan laiminlyöntejä havaittiin samaten Tapiola Pankin kaupparaportoinnissa, sisäisessä ohjeistuksessa ja toimeksiantojen toteuttamisessa.
Laiminlyönnit havaittiin Fivan tarkastuksessa viime syksynä. Pankki oli Fivan mukaan kirjannut asiakkaiden omistamia arvo-osuuksia pankin omille arvo-osuustileille.
Johtava neuvonantaja Erkki Kontkanen sanoo virheellisen menettelyn voivan viivästyttää rahoituspalautuksia asiakkaille tilanteessa, jossa pankki olisi maksukyvytön.
”Virhe johtui virheestä järjestelmässämme”, Tapiola Pankin toimitusjohtaja Marja Pajulahti sanoo.
Puutteet korjattiin Pajulahden mukaan välittömästi tarkastuksen jälkeen. Samalla varmistettiin, ettei samanlaisia puutteita synny pankin muissa palveluissa.
Pajulahti korostaa, etteivät virheet aiheuttaneet asiakkaille tai pankille ongelmia tai vahinkoa. Hän harmittelee, että virhe jäi heiltä itseltään havaitsematta.
”Fivan havaitsemat puutteet osoittavat viranomaisvalvonnan toimivan.”
Tapiola Pankki ei aio valittaa Fivan julkisesta huomautuksesta.
Niin ei tehnyt Pyhäselän osuuspankkikaan, jota Fiva huomautti kuukausi sitten riskien hallinnan rikkomuksista.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
