Sanna Marin valitaan tänään SDP:n puheenjohtajaksi
Myös puoluesihteerin valinta vaikuttaa olevan taputeltu.
Puheenjohtajavaali käydään puoluekokouksessa Tampereella aamulla. Marin on ainoa ehdokas. LEHTIKUVA / HETA HASSINEN Kuva: Heta HassinenPääministeri Sanna Marin valitaan tänään SDP:n puheenjohtajaksi väistyvän puheenjohtajan Antti Rinteen tilalle. Puheenjohtajavaali käydään puoluekokouksessa Tampereella aamulla. Marin on ainoa ehdokas.
Tänään valitaan myös puoluesihteeri. Tämäkin valinta lienee selvä, sillä nykyisin tehtävää hoitava Antton Rönnholm on niin ikään ainoa ehdokas.
Varapuheenjohtajavaalissa ehdokkaita on kuusi, ja heistä valitaan kolme. Ehdolla ovat liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka, ensimmäisen kauden kansanedustajat Aki Lindén, Niina Malm ja Matias Mäkynen sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri, nykyinen 3. varapuheenjohtaja Ville Skinnari. Eduskunnan ulkopuolelta kisaan on lähtenyt PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.
Tampere-talossa järjestettävä puoluekokous alkoi eilen, ja siihen on saapunut yli 700 osallistujaa, joista 500 kokousedustajia.
Rinne on ollut vain vähän julkisuudessa sen jälkeen kun Marin valittiin joulukuussa pääministeriksi hänen tilalleen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
