Junaradoille ruiskutettiin viime vuonna 5 600 litraa kasvinsuojeluaineita
Ruiskutuksia tehtiin Liikenneviraston mukaan viime vuonna alle 500 ratakilometrille. Mekaanista torjuntaa tehtiin 1 700 kilometrille.Rikkakasveja torjutaan junaradoilta ja ratapihoilta sekä kemiallisesti kasvinsuojeluaineilla että mekaanisesti niittämällä ja nyppimällä, kertoo ympäristöasiantuntija Soile Knuuti Liikennevirastosta.
"Liikennevirasto on tarkkaan määritellyt, mitä kasvinsuojeluaineita radan kunnossapitotöissä saa käyttää ja missä alueilla. Käytetyissä kasvinsuojeluaineissa on tehoaineena glyfosaattia, diflufenikaania, pelargonihappoa tai maleiinihydratsidia."
Vuotuinen käyttömäärä vaihtelee, koska ruiskutukset perustuvat kunnossapidon tarpeisiin.
"Vuonna 2016 rataverkon kunnossapidossa käytettiin kasvinsuojeluvalmisteita yhteensä 5 633 litraa. Valmiste sisältää tehoainetta 5–45 prosenttia ja valmistetta käytetään 1–10 litraa hehtaarille."
"Ruiskutuksia tehtiin vuonna 2016 alle 500 ratakilometrille mukaan luettuna ratapihat."
Mekaanisia rikkakasvintorjuntatoimenpiteitä kohdistettiin viime vuonna yhteensä noin 1 700 ratakilometrille mukaan luettuna ratapihat.
Kokonaisratakilometrejä Suomessa on noin 7 600.
Lue myös:
Glyfosaatin käyttö viisinkertaistui – "kaiken muun voi korvata, mutta puhdasta vettä ei"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

