Pääministeri Marin: Rokotusjärjestystä voidaan muuttaa, kun rokotteiden saatavuus paranee
"Pääkaupunkiseudun työikäiset ja nuoret eivät ole olleet taudin näkökulmasta haavoittuvimmassa asemassa."
Sanna Marinin mukaan hallitus voi muuttaa rokotusjärjestystä, kun rokotteita saadaan maahan riittävästi. Kuva: Sanne KatainenPääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan rokotuksia voidaan painottaa pahimmille epidemia-alueille. Se edellyttää riittävää rokotteiden saantia.
"Toistaiseksi rokotukset on perustellusti kohdistettu riskiryhmiin, jotka voivat sairastua koronaan vakavasti ja jopa kuolla siihen", Marin totesi pääministerin haastattelutunnilla Ylessä sunnuntaina.
Marinin mukaan rokotusjärjestykseen on vaikuttanut rokotteiden heikko saatavuus. Koska rokotteista on ollut niukkuutta, on ollut järkevä kohdistaa ne haavoittuvassa asemassa oleville.
"Emme ole saaneet maahan niin paljon rokotteita, että epidemian kulma olisi sillä taittunut. Vähiä rokotteita ei ole ollut viisasta käyttää pääkaupunkiseudun työikäisiin ja nuoriin. He eivät ole taudin näkökulmassa suurimmassa vaarassa."
Jatkossa hallitus on silti valmis muuttamaan rokotusjärjestystä. Se edellyttää, että rokotteiden saanti paranee ja riskiryhmät saadaan rokotettua.
Marinin mukaan hallitus ei halua ottaa käyttöön liikkumisrajoituksia. Ne saattavat silti olla tarpeen pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla.
"Koronan saaminen kuriin edellyttää liikkumisen ja kontaktien vähentämistä. Rajoitukset ovat välttämättömiä, että kesästä tulisi valoisampi."
Liikkumisrajoitusten tarvetta arvioidaan jatkuvasti, Marin korosti. Eduskunta arvioi hallituksen esityksen ja arviointi jatkuu, kun asiasta annetaan mahdollinen asetus.
"Emme ole saaneet maahan niin paljon rokotteita, että epidemian kulma sillä taittuisi." sANNA mARIN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
