Atria irtisanoo 48 työntekijää
Atria irtisanoo 48 työntekijää Jyväskylän tuotantolaitokselta. Yhtiö osti Jyväskylän toimipisteen Saarioisilta helmikuussa.Atria aloitti toimintojen sopeuttamista koskevat neuvottelut henkilöstön kanssa toukokuussa ja neuvottelut on nyt saatu päätökseen. Neuvotteluiden seurauksena Jyväskylän tehtaalta irtisanotaan 48 työntekijää.
48 työntekijän irtisanominen johtuu Atrian mukaan siitä, että Saarioinen Oy on irtisanonut 1.2.2015 lähtien sopimuksen lihan pakkaamisesta Jyväskylän tuotantolaitoksella. Aiemmin Atria on myynyt Saarioinen Oy:lle tuotteiden valmistamisen palvelua.
Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossin mukaan kaikille irtisanottaville tarjotaan mahdollisuus siirtyä Atrian muihin yksiköihin.
”Atria tarjoaa työpaikkoja kaikista sen yksiköistä Jyväskylästä irtisanottaville. Myös Saarioinen voi mahdollisesti tarjota irtisanotuille työntekijöille tehtäviä omista yksiköistään”, Ala-Fossi kertoo.
Ala-Fossin mukaan Jyväskylässä jatketaan teurastamotoimintaa ja lihan leikkaamista.
Atria osti Saarioisten naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja lihanleikkuuliiketoiminnot helmikuussa 2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
