Kohtalon kello lyö illalla Brysselissä Kyprokselle
Kyproslaisten ja maan koko talouden kannalta ollaan pakkotilanteessa. Pankit on saatava auki, ja sitä varten tarvittavasta kriisirahoituksesta päätetään sunnuntaina illalla Brysselissä.Kyproksella ei ole muita vaihtoehtoja kuin verottaa suuria talletuksia, arvioi Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius STT:lle sunnuntaina. Muuten maa jää ilman niin sanotun troikan eli EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hätärahoitusta.
Kyproksen pitää saada kokoon vajaat kuusi miljardia euroa vastineeksi kansainvälisten rahoittajien lupaamalle 10 miljardin euron lainalle.
Yle siteeraa puolestaan Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublea , joka varoittaa, että Kypros putoaa euroalueesta, ellei sunnuntain neuvotteluissa löydetä ratkaisua.
Kyproksen hallituksen ja troikan neuvotteluista kertyi lauantain ja sunnuntain aikana hieman vaihtelevia tietoa. STT uutsoi, että virkamieslähteiden mukaan Kypros sopi jo lauantaina, että maan suurin pankki Bank of Cyprus alkaa periä 20 prosentin veroa yli 100 000 euron talletuksille maan suurimmassa pankissa. Muissa pankeissa vero olisi neljä prosenttia.
Jo aiemmin on sovittu, että toiseksi suurin pankki Laiki pilkotaan terveeseen osaan ja roskapankkiin.
Liikanen YLE:lle: ”Kriisi ei leviämässä”
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen tyynnytteli lauantaina Ylen ykkösaamun haastattelussa pelkoja siitä, että Kyproksen kriisi leviäisi muualle.
Hänen mukaansa eurooppalaisissa pankeissa alle 100 000 euron talletukset ovat turvassa. ”EU-maat haluavat pitää kiinni talletussuojasta ja vastustavat siihen koskemista”, Liikanen sanoi.
Hän myös vakuutti, ettei Suomessa oteta käyttöön talletusveroa.
Myöskään STT:n haastattelema Helenius ei usko kriisin leviävän talletusten pakenemisena muutoin kuin siltä osin, että venäläisten sijoitukset, joita on eräiden arvioiden mukaan jopa puolet Kyproksen pankkien varannoista, etsiytyvät uuteen paratiisiin.
”Espanjassa ja Italiassa pankkijärjestelmään on kohdistunut epäilyjä. Vaarana olisi, että pientallettajat ajattelisivat, että mitä on tapahtunut Kyproksessa, voi tapahtua myös meillä.”
Helenius uskoo, että Kyproksen suurinta pankkia verotetaan eniten juuri venäläisten suursijoitusten vuoksi. Hänen mukaansa Kyproksen aika matalan pääomaverotuksen maana on ohi, ja maalla on edessään tiukka talouden tervehdyttämisohjelma.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) matkustaa iltapäivällä euroryhmän kokoukseen Brysseliin. Kokous Kyproksen tilanteesta alkaa kello 19 Suomen aikaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

