Valion puheenjohtaja Kaunisto: Tuottajahinta laskee väistämättä
Maidon tuottajahinta laskee Suomessa kevään aikana väistämättä, Valion hallituksen uusi puheenjohtaja Vesa Kaunisto sanoo. ”Markkinat kehittyvät siihen suuntaan, ettei vaihtoehtoja ole.”
Hinnat ovat laskussa kaikkialla Euroopassa. Keski-Euroopassa ollaan jo melko yleisesti alle 30 sentin tuottajahinnoissa, Kaunisto kertoo.
Venäjän tuontisulku on suurin syy hinnan laskupaineisiin Suomessa.
”Muutenkin maitoa on markkinoilla ylen määrin. Maailman maidontuotanto kasvoi viime vuonna 20 miljardia litraa eli kymmenen Suomen verran.”
Valio ei vielä ole päättänyt hintamuutoksista, eikä Kaunisto halua ennakoida niiden aikataulua.
Suomen tuottajahinta oli suurimmillaan 12 senttiä korkeampi kuin Euroopan keskihinta. Tällä hetkellä ero on kymmenen sentin paikkeilla.
Kauniston mukaan Valio pyrkii ylläpitämään hintaeroa omien vahvuuksiensa eli vahvojen brändien ja lisäarvotuotteiden avulla.
Lisää vientimarkkinoita haetaan nyt Ruotsista ja Tanskasta sekä Kiinasta.
Sivu 5
Pistehinnoitte-
luun ei mennä.
Sen jälkeen meillä
olisi 7 000 tyytymä-
töntä tuottajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
