Stubb: Vastapakotteita odotettavissa
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) arvioi uusien Venäjään kohdistuvien pakotteiden astuvan voimaan lähipäivinä. Hänen mukaansa odotettavissa on myös vastapakotteita. Fennovoimassa arvioidaan, etteivät pakotteet vaikuta ydinvoimahankkeeseen.Pääministeri Alexander Stubb (kok.) kehottaa suomalaisia varautumaan siihen, että uudet Venäjään kohdistuvat pakotteet astuvat voimaan lähipäivinä.
Hän vakuutti tiistaina eduskunnassa, ettei Suomi jarruttanut Venäjän pakotteita koskeneessa EU-maiden päätöksessä.
Hänen mukaansa neuvotteluissa oli mukana 5–10 maata, jotka olivat myös huolissaan aikataulusta. Stubb oli tyytyväinen, että voimaantuloa saatiin lykättyä 1–3 vuorokautta. Sen aikana nähdään, miten tulitauko Ukrainassa pitää.
Stubbin mukaan on odotettavissa, että Venäjä vastaa pakotteisiin vastapakotteilla.
Finnairissa odotetaan huolestuneena, kieltääkö Venäjä yhtiölle erittäin tärkeät ylilennot.
Toisaalta niiden kieltäminen haittaa vähintään yhtä paljon Venäjän lentoyhtiö Aeroflotia, koska se saa merkittävät tulot ylilennoista. Lisäksi yhtiön länsimaista hankkimien koneiden huolto ei toimisi, jonka vuoksi suuri osa koneista jäisi kentille, Yle uutisoi.
Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Juhani Pitkäkoski kertoi tiistaina MT:lle, ettei yhtiön ydinvoimahankkeelle ole odotettavissa haittaa ainakaan nyt tiedossa olevista pakotteista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

