Ilkka ja Pohjalainen: Rikosten esitutkinta päättyy kesken yhä useammin isojen kustannusten vuoksi
Suurin osa kulujen takia päättyneistä esitutkinnoista liittyy ulkomailla tapahtuneisiin rikoksiin.Esitutkinta päättyy yhä useammin kustannusten takia, uutisoivat sanomalehdet Ilkka ja Pohjalainen. Suomessa syyttäjät päättivät lopettaa viime vuonna liki 4 000 esitutkintaa, joiden kulut olivat selvässä epäsuhteessa tutkittavaan asiaan verrattuna.
Kustannusten vuoksi lopetettujen esitutkintojen määrä on kaksinkertaistunut vajaan 10 vuoden aikana.
Suurin osa kulujen takia päättyneistä esitutkinnoista liittyy ulkomailla tapahtuneisiin rikoksiin. Viime vuonna yli 10 prosenttia Suomen poliisille ilmoitetuista, ulkomailla tehdyistä rikosilmoituksista päätyi esitutkinnan kautta lopetettaviksi.
Poliisitarkastaja Jyrki Aho poliisihallituksesta muistuttaa, että rikollisuus on muuttunut yhä kansanvälisemmäksi.
Suomessa on lähtökohtaisesti esitutkintapakko. Esitutkinnan rajoittamista esittää syyttäjälle poliisi.
Ilkan uutisesta löytyy myös linkki karttapalveluun, jossa ennustetaan poliisin tutkintaresursseja kymmenen vuoden päähän.
Uutinen on täydennetty kello 8:36. Uutinen on Ilkan ja Pohjalaisen yhteistuotantoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

