Pohjalaismaakuntien MTK-väki vaatii lisää hirvenkaatolupia
Liian suuri hirvikanta aiheuttaa muun muassa runsaasti metsätuhoja ja vaarantaa liikenneturvallisuutta, linjataan MTK-laisten, metsänomistajien ja metsästäjien yhteisessä kannanotossa.
Paisunut hirvikanta altistaa metsätuhoille ja vaarantaa liikenneturvallisuutta, MTK:n ja sidosryhmien kannanotossa todetaan. Kuva: Rami MarjamäkiPohjalaismaakuntien Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan MTK-väki vaatii alueelle nykyistä enemmän hirvenkaatolupia.
"Asia on hiertänyt jo pitkään. Hirvikanta on täällä päin Suomea aivan liian suuri, noin kolmen ja neljän hirven välissä tuhatta hehtaaria kohden. Sopiva taso olisi 2,5 hirveä tuhannella hehtaarilla", MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi toteaa.
Mustasaaressa järjestettiin toissa viikolla sidosryhmätapaaminen, jossa MTK-laiset yhdessä metsästäjien, metsänomistajien, riistahallinnon edustajien ja tutkijoiden kanssa puntaroivat hirvitilannetta.
Tapaamisen päätteeksi laadittiin yhteinen kannanotto, jossa vaaditaan hirvikannan supistamista.
"Käytännössä se tarkoittaa lisää hirvenkaatolupia, jotta kanta saadaan taas kestävälle tasolle", Ojaniemi tähdentää.
Sidosryhmätapaamisen pohjalta myös vaaditaan, että ylisuuren hirvikannan aiheuttamasta kansantaloudellisesta vaikutuksesta on käynnistettävä tutkimus.
Kannanotossa muun muassa todetaan, että hirvet aiheuttavat runsaasti metsätuhoja ja myös vaarantavat liikenneturvallisuutta.
"On siirryttävä malliin, jossa maan- ja metsänomistajien ääntä aidosti kuullaan. Nykytilanne on kestämätön."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
