MT 50 VUOTTA SITTEN – LA 22.2.
Ulkopuutarha nukkuu vielä lumen peitossa, mutta ikkunapuutarhassamme alkavat jo kevättyöt. Aurinko paistaa ikkunalle ja pelargonioiden varret ovat silminnähtävästi lisänneet talven aikana pituutta. Nyt on aika leikata kukat ja istuttaa ne uuteen ravinnepitoiseen multaan. Sama koskee hibiskusta ja fuksiaa. Molemmat vaativat ”nuorennusleikkauksen”. Voimakkaan leikkaamisen jälkeen annetaan kasvien totuttautua pari viikkoa ennen kuin ne istutetaan uuteen multaan. Kauppoihin ovat tulleet jo gloxinian ja begonian mukulat. Nyt on kohta niidenkin istutusaika käsillä. Jokaiseen ruukkuun istutetaan vain yksi mukula ja sen ympärille pannaan hiukan puuhiiltä. Mukula peitetään 1 cm paksuisella multakerroksella. Varovainen kastelu aluksi ja vasta sitten, kun ensimmäiset idut alkavat näkyä, lisätään kastelua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
