Kärnä: Virkamiehelle vapaus valita asemapaikkansa
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) puolustaa blogissaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) viikonloppuna hajautetusta yhteiskunnasta esittämiä ajatuksia.
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) ehdottaa, että valtion virkamiehet voisivat itse valita asemapaikkansa Kuva: Mikko Kärnän verkkosivutKärnän mukaan maan kaikkia mahdollisuuksia ja voimavaroja ei kyetä hyödyntämään, ellei hajautettua yhteiskuntarakennetta säilytetä.
Kärnä kirjoittaa blogissaan, että hajautetun yhteiskunnan ylläpitämiseen ja digitalisaatioon liittyen voisi olla mielenkiintoista kokeilla, mitä tapahtuu, mikäli valtion virkamiesten annetaan valita vapaasti oma asemapaikkansa.
"Työpisteitä on tarjolla koko maassa ja tietoliikenneyhteydet takaavat, että työ voidaan yleensä hoitaa mistäpäin Suomea tahansa."
Kärnä tietää hämmentävänsä soppaa, kun hän toteaa, että osa ihmisistä vain sattuu viihtymään maaseudulla paremmin kuin kaupungissa, vaikka sellainen ajatus ei kaikkia miellytäkään.
"Ihminen on tuottavimmillaan, kun arki sujuu ja elämä on stressitöntä sellaisessa ympäristössä, jonka ihminen kokee omakseen."
Kärnän mukaan hajauttamisen avulla kilpailuetua voidaan saavuttaa myös esimerkiksi alhaisemmilla toimitilakustannuksilla ja logistiikalla, kun raaka-aine sijaitsee lähempänä itse tuotantoa.
Matkailun ja metsätalouden toimintaedellytysten säilyttäminen edellyttää Suomessa hajautettua yhteiskuntarakennetta, Kärnä sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
