Simonkadulla Italialaiset hiiltyivät pohjoisen klopille
Suomi lähetti komissaariksi Jyrki Kataisen (kok.), eikä se selvästikään miellytä rennommalla elämänasenteella siunattuja italiaanoja. Saapasmaa antaa vanhojen kaunojen tulla korkojen kanssa, kun siihen on pienikin tilaisuus.
Ja nyt on: Suomella on talouskomissaarin salkku ja sen vartijana tiukan talouskurin saarnaajana tunnettu entinen pääministeri. Jos oman maamme talous ei jäänytkään Kataisen jälkeen priimalle tolalle, EU-virassa jäsenmailta voi ihan luvan kanssa vaatia pohjoisen protestanttista tilinpitoa.
Italialaislehtien mukaan kyseessä oli kuitenkin hyökkäys Italiaa vastaan, kun Katainen tyrmäsi pääministeri Matteo Renzin ajatuksen vakaussopimuksen joustoista.
”Tilapäinen suomalainen komissaari” ei kuulemma saa kertoa sormi ojossa, mikä on oikein ja mikä väärin. Sen tekee kansanedustaja Sandro Gozin mukaan Euroopan unioni.
No ainakin suomalaisille on alusta alkaen opetettu, että komissaarit edustavat EU:n eivätkä kansallisia etuja.
Voisiko kiukun syynä olla, että Italian omalle pääministerille kävi huonommin kuin pohjoisen klopille? Parman kinkun ja muista lihallisista himoistaan tunnettu Silvio Berlusconi sovittaa parhaillaan veropetoksiaan vanhainkodissa.
Kevään eurovaalien seurauksena Suomi sai Brysselistä myös paluumuuttajia. Yksi heistä on kristillisdemokraattien Sari Essayah – vaalien äänikuningatar.
Essayah keräsi vaaleissa huikeat 61 009 ääntä. Puolueen maajoukkojen komentaja Päivi Räsänen joutui tyytymään viidesosaan tästä.
Yllätys, yllätys! Osa puolueaktiiveista alkoi kammeta Räsästä sivuun. Kapinalliset puuhasivat aikaistettua puoluekokousta, jossa kiistelty Räsänen piti vaihtaa suosittuun Essayahiin.
Seurasi nolo episodi.
Kapinapäällikkönä hääri varapuheenjohtaja Laura Peuhkuri. Rakkauden kaksoiskäskystä ainakin lähimmäisen rakastaminen oli Peuhkurilta unohtunut, kun hän jakoi tuomiota Ylen A-studiossa. Jäätävä suoritus.
Puolue ja sen nuorisojärjestö sanoutuivat irti varapuheenjohtajan puheista. Essayah – jolta ei kaiketi muistettu edes kysyä kantaa puheenjohtajuuteen – ilmoitti tukevansa Räsästä.
Kapina kuivui, mutta julkisuutta tuli roppakaupalla.
Valtioneuvoston tilannekeskuksessa on kesän aikana ollut hässäkkää. Venäjän sotakoneet lentelevät Suomen taivaalla ja aseita rahdataan maamme läpi sisällissotaa käyvään Ukrainaan.
Tällaisissa tilanteissa tilannekeskuksen tehtävä on pitää ylin valtiojohto ajan tasalla.
Suomen Hornetien toiminnasta ilmatilan loukkauksissa valtiojohto luki Savon Sanomista ja asekuljetuksista Hesarista. Lehtiä kannattaa tilata!
Vaikka tilannekeskus toimi ilmeisesti ohjeiden mukaan, viestien kulku käytäneen tarkasti läpi. Ne kun voivat tunnetusti matkalla muuttua.
Tulevat päivät jännitetään, joutuuko maamme pääministeri ottamaan johonkin asiaan pikaisesti kantaa. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) palaa lomaltaan 6. elokuuta. Kuluvan ja tulevan viikon ajan vallan kahvassa on peräti kuusi ministeriä.
Hupaisaa on, että vasta kesäkuussa ensimmäistä kertaa ministereiksi nousseet Antti Rinne (sd.), Petteri Orpo (kok.) ja Lenita Toivakka (kok.) ovat hetken johdossa.
Orpolle ja Toivakalle suodaan yksi päivä. Rinne saa johtaa peräti kokonaisen viikon. Pekka Haavisto (vihr.) aloitti tuurauksen maanantaina ja Ville Niinistö (vihr.) vastaa maamme asioista alkavan viikonlopun.
Olkaapa hereillä valtioneuvostossa, Putin voi soitella!
JANNE IMPIÖ
EIJA MANSIKKAMÄKI
JUSSI MARTIKAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
