viikon kysymys ”Pieni kyläkoulu ei ole aina onni ja autuus”
Viikon kysymys tiedusteli ala-asteikäisten lasten koulumatkojen pituutta.
Kysymykseen vastanneiden kesken syntyi vilkasta keskustelua, onko pieni kyläkoulu sittenkään aina parempi kuin suuri. Lisäksi kerrottiin kokemuksia siitä, miten sudet haittaavat koulutaivalta.
Vastaajista viidennes kertoi matkan olevan muutaman kilometrin. Noin 16 prosenttia puolestaan kertoi lasten kulkevan kouluun kymmenisen kilometriä.
Viikon kysymykseen vastasi runsas 470 henkilöä.
Moni nimimerkki kertoi valinneensa lapsilleen muun kuin kunnan osoittaman lähikoulun.
Esimerkiksi Koulujen Rolls kertoo lapsellaan olevan kirkonkylän 200 oppilaan kouluun matkaa 400 metriä. Lapsen kouluksi on kuitenkin valittu 62 oppilaan kyläkoulu seitsemän kilometrin päässä. Vanhemmat kuljettavat lapsen kouluun.
”Lapsen onni on olla lapsen kokoisessa, sisäilmaltaan terveessä ja ilmapiiriltään toimivassa koulussa.”
Keskustelua käytiin myös siitä, onko koulun pienuus automaattisesti hyvä asia.
Vaikka Peter Panin lasten koulumatka on lyhyt, nimimerkki ei ole tyytyväinen: ”Pahainen noin 30 oppilaan ja 2 opettajan kyläkoulu, jossa ei harrastus- eikä kaikkia opetusmahdollisuuksia ole.”
”Puhutaan pienten koulujen yksilöllisestä opetuksesta. On täys myytti. Opettajalla samaan aikaan 4 ikäluokkaa opetettavana. Ei siinä yksilöllistä ole mikään. Ajattelevatkohan pienten kyläkoulujen puolustajat useinkaan lapsien parasta vai ainoastaan kylänsä imagoa.”
Viljatilallinen kommentoi Peter Panin kirjoitusta:”Vanhemmat pystyvät vaikuttamaan aika paljon kyläkoulun opetukseen ja harrastusmahdollisuuksiin. Kuntalaiset äänestävät päättäjät kunnanvaltuustoon ja sitä kautta lautakuntiin, joissa pitkälti päätetään koulujen kohtaloista ja opetuksiin liittyvistä asioista.”
Viljatilallinen myöntää, että ala-asteissa on todella eroja. ”Jos sattuu kyläpahaselle, jossa suurimmalla osalla vanhemmista on putkinäkö ja puuttuu muutenkin näkemystä, niin ei sitten osata koululta/sivistystoimelta vaatia mitään. Pahimmillaan jossain sisäsiittoisessa hyvävelikunnassa ihan kauhea paikka, kun kukaan ei uskalla sanoa, että miten homman pitäisi toimia.”
Osa vastaajista kertoi, miten sudet haittaavat lasten koulumatkoja.
Harrikkakuski kertoo: ”Vaikka emme asu syrjäseudulla (Etelä-Suomen läänissä), on lasten koulumatkalla yksi ongelma: jatkuvat susihavainnot ja karhujakin lapset ovat nähneet koulukuljetuksen yhteydessä. Lapset haetaan aivan kotoa”, Harrikkakuski kertoo.
Myö Ninnillä on kokemuksia susikoulukyydeistä.
”Kymmenisen kilometriä on matkaa ja kahden ala-astelaisen pitäisi ensin kävellä sivutietä yksi kilometri taksille. Muiden muassa susien takia kuljetan heidät itse kesken navettatöiden autolla taksille, samaten haen taksista. Kunta ei anna kyytiä, koska susivaaraa ei ole ja matkaa ei voida katsoa muuten vaaralliseksi.”
Uusi viikon kysymys tiedustelee, osallistutko Venäjän elintarvikkeille asettaman vientikiellon innostamiin kotimaisuuskampanjoihin.
Kysymykseen voi vastata tutussa osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
