Perhon oppilaitoksessa keskitytään lihantuotantoon
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän Perhon toimipiste keskittyy jatkossa lihantuotantoon maaseutuyrittäjien kotieläinkoulutuksessa. Lypsylehmistä luovuttiin joulukuussa.
”Tilalle on ostettu 17 kantavaa hereford-rodun emolehmää, jotka poikivat keväällä. Tavoitteena on yhteensä 60 emolehmän karja”, Keski-Pohjanmaan ammattiopiston kotieläintuotannon opettaja Maarit Kärki kertoo.
Emolehmien lisäksi Perhossa on 50 emakon sikala.
Lypsykarjaan panostetaan koulutusyhtymän Kannuksen toimipaikassa.
Edessä on Kärjen mukaan kiireinen ja työntäyteinen vuosi. Tuotantosuunnan vaihtaminen vaatii rakennusten peruskorjausta ja järjestelyjä viljelyyn.
Nuorten ja aikuisten koulutuksen lisäksi Perhossa halutaan lisätä yhteistyötä elinkeinon ja tutkimuksen kanssa. Tavoitteena on järjestää erilaista hanketoimintaa.
”Voimme toimia esimerkiksi lihataloille ja rotuyhdistyksille pilottiympäristönä, jossa voisi järjestää käsittelykoulutusta tai rakennearvostelua”, Kärki sanoo.
Oman lihantuotannon lisäksi Perholla on yksittäisiä kumppanimaatiloja lähialueilta koulutuksen tueksi.
”Niissä opiskelijat pääsevät tutustumaan esimerkiksi maitorotuisten sonnien kasvatukseen ja sikatalouteen, jotta koko ketju tulee tutuksi.”
Jo ostettujen emolehmien lisäksi Suomen Limousinkasvattajat ry on lahjoittanut eläinainesta.
Lahjoitus sisältää kaksi limousin-rodun lehmävasikkaa, neljä alkiota ja viisi olkea keinosiementä hiehojen siementämistä varten.
”Limousineista on tarkoitus tehdä syksyllä poikiva ryhmä, joka edustaisi tarkkailukarjaa ja jolla voitaisiin esitellä jalostusta opiskelijoille”, Kärki kertoo.
Keväällä poikivaa ryhmää pidetään Kärjen mukaan enemmän tuotantokarjana.
JUKKA LEHTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
