Ruoan hinnan nousu sai suomalaiset suuntaamaan Lidliin – liikevaihto kasvoi edeltäneestä vuodesta
Lidlin liikevaihto kasvoi viime tilikaudella 5,7 prosenttia.Lidl Suomen helmikuussa päättyneen tilikauden luvut kertovat kasvusta. Yhtiön liikevaihto oli 1969 miljoonaa euroa eli 5,7 prosenttia edellistä tilikautta enemmän.
Lidl Suomen talousjohtaja Sami Pyykkönen uskoo, että hintojen nousu ja inflaatio ovat vaikuttaneet tulokseen.
”Tilikautta sävyttivät yleinen kulujen nousu ja inflaatio, mitkä heijastuivat myös kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Asiakkaat ovat tulleet entistä hintatietoisemmiksi ruokakaupassa. Samalla yhä useampi on kiinnostunut tarjouksista ja halvoista hinnoista. Kasvumme oli viime tilikaudella muuta markkinaa nopeampaa”, Pyykönen kertoo tiedotteessa.
Lidl teki liikevoittoa 101 miljoonaa euroa (edellinen tilikausi 99,4 miljoonaa euroa) ja investoi tilikaudella 64,8 miljoonaa euroa. Investoinnin kohdistuivat pääasiassa uusiin myymälöihin, joita avattiin viime tilikaudella seitsemän. Pyykkönen kertoo, että uusia myymälöitä ollaan avaamassa kolme Vantaalle ja yksi Akaaseen.
Lidl työllistää Suomessa yli 5700 henkilöä. Yhtiö maksoi yhteisöveroa Suomeen 15,1 miljoonaa euroa. Lidlin markkinaosuus on 9,8 prosenttia.
Lidl julkaisi myös vastuullisuusraportin, jossa käydään läpi vastuullisuustyötä tilikausilla 2021 ja 2022. Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula nostaa esille erityisesti ilmastotyön sekä ELVI-merkin (tuotantoeläinten hyvinvointimerkki) kehittämisen, jota Lidl on ollut rahoittamassa ja kehittämässä.
”Ilmastotyö on ollut vastuullisuustyömme keskiössä. Olemme oman toiminnan osalta Suomen ensimmäinen hiilineutraali ruokakauppa ja koulutimme suomalaisia yrityksiä pienentämään omia päästöjään”, Puurula sanoo.
Asiakkaille vastuullisuus on näkynyt myös hukka-alella, jonka avulla Lidl kertoo pienentäneensä ruokahävikkiä 8,5 miljoonalla kilolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




