HK Scanin irtisanomistemppu voi kiristää lainaehtoja
HK Scanin päätös irtisanoa emakkosikala Sikacon tuotantosopimus toi maatalouteen aivan uuden riskitekijän, joka rahoituksessa on otettava huomioon, arvioi Nordea pankin asiantuntijajohtaja Timo Jaakkola, jonka vastuualueena on maatalous.
”Maataloudessa on ollut hinta-, sää- ja politiikkariski, mutta nyt on myös riski, että tuotantoa ei saa kaupaksi. Sellaista tilannetta ei ole ennen ollut, että ei löytyisi ostajaa tuotteelle. Sikatalous on korkean riskin toimiala ja nyt riskitasoa on nostettu vähän lisää”, Jaakkola sanoo.
HK Scanin päätös on ennakkotapaus, jonka seurauksena voi olla, että pankki alkaa vaatia lainan ehtona pidempää tuotantosopimusta.
”Ensimmäisen kerran iso laitos jää ilman asiakasta. Riski kaatuu rahoittajalle ja yrittäjälle. Varmasti tulee vaikuttamaan siihen, mitä jatkossa tällaisten rahoitukselta vaaditaan.”
Nordea rahoittaa jatkossakin kannattavaksi todettuja hankkeita.
”Sellaisia ajatuksia ei ole, että lopetettaisiin rahoitus kokonaan, jos on sopimus esimerkiksi HK Scanin kanssa. Ei meillä luotonannon periaatteet ole muuttuneet. Jos hanke on kannattava ja riskit on hallinassa, niin kyllä rahoituksen saa”, Jaakkola sanoo.
Mutta lainan vakuudeksi voidaan vaatia lihatalon takausta tai rahoitusta.
”Jos todellisena syynä on, että tämä sopimus oli helppo lopettaa, koska itselle ei tule luottotappioita, niin pyritään kytkemään tiukemmin lihataloon. Ainakin vaje vakuuksissa pitää pystyä hoitamaan.”
HK Scan ei ole ollut aktiivinen rahoittaja kolmeen vuoteen (MT 26.8.).
Sikacon sopimuksella on vuoden irtisanomisaika.
Voi olla, että jatkossa sellaisella sopimuksella uutta lainaa ei saa.
Maataloudessa tuotantorakennuksien takaisinmaksuaika on usein kymmenen vuotta. Vuoden irtisanomisaika on siihen nähden lyhyt.
”Yhden vuoden irtisanomisaika on sellainen, että voisi sanoa tällä puheella, että emme ole kiinnostuneet semmoisista hankkeista. Tarvitaan riittävän pitkäaikainen tuotantosopimus, jossa on tiukat purkuperusteet ja joka velvoittaa ostajaa.”
Jos Sikaco menee nurin, Parikkalan Osuuspankin syliin jää hieman alle miljoonan euron laina.
”Siihen on vielä omat osakaslainat päälle. Todennäköisesti joudutaan kaikki lopettamaan”, Sikacon toimitusjohtaja Hannu Uimonen sanoo.
Sikacon seitsemän osakastilan sopimuksia HK Scan ei ole irtisanonut.
”Niistä ei ole puhuttu, eikä aiota kysyä”, Uimonen sanoo.
Jaakkola miettii, missä on elintarvikeketjun suurten yritysten yhteiskuntavastuu.
”Pikkusen on semmoinen huoli, että onkohan meidän elintarvikeketju ja päivittäistavarakauppa kaikkine halpuuttamisineen täysin kartalla siitä, kuinka kireälle viljelijän vieteriä voi vetää. Että olisiko nyt pikkuhiljaa aika sille, että voitaisiin euroa jakaa ja auttaa kaveria hädässä, vaikka markkina-asema antaakin mahdollisuuden hinnoitella miten haluaa”, Jaakkola tuumii.
Jaakkola ei halua HK Scania neuvoa, mutta olisi kiinnostunut tietämään:
”Onko HK Scan ylipäätään miettinyt, että yksittäisellä päätöksellä voi olla aika paljonkin vaikutuksia tuleviin suunnitelmiin.”
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
