PASSIPAIKALLA Ministeri ällistyi
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ällistyi lähes liikutuksen asteelle. Niin harvoin ministeriä eduskunnassa varauksitta kehutaan.
Rikosylikomisario Juha Hakola (kok.) teki tasan viisi vuotta sitten aloitteen, jolla törkeiden rikosten valmistelu haluttiin kriminalisoida.
Oikeus oli juuri vapauttanut Liedon rahankuljetusautoa suunnitelleen aseistetun rosvokoplan, jonka poliisi oli pysäyttänyt heti startin jälkeen. Konnat olisi lain mukaan pitänyt päästää toimeensa ennen pidätystä.
Mukava poliisi Hakola putosi vaaleissa eduskunnasta. Virkatoverit käräyttivät hänet ratista, kun henki haisi.
Tilalle äänestettiin yrmympi rikosylikomisario Kari Tolvanen (kok.). Hän keskittyy eduskunnassa poliisin oikeuksiin, kun Hakolan sosiaalinen kenttä oli avarampi.
Henrikssonia kehuttiin, kun hän toi viisi vuotta hautuneen lain eduskuntaan.
Lukemattomien selvitysten ja pyrkimysten ohella hallitusohjelmaan kuuluu myös täsmällisiä kohtia. Törkeiden rikosten valmistelun kieltäminen on yksi niistä.
Edellisen hallituksen ohjelmaan Liedon ryöstöyritys ei ehtinyt. Silloinen oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ei saanut asiaa eteenpäin, vaikka 107 kansanedustajaa sitä vaati.
Ben Zyskowicz (kok.) nimesi viivyttämiseen syyllisiksi liberaalit oikeusoppineet, jotka painottavat enemmän rikollisten kuin uhrien oikeusturvaa.
Lieneekin niin, että 1960-luvun, vanhan valtaajien sukupolven oikeustieteen opiskelijoiden teoreettisesti terävin joukko omaksui silloisen uusvasemmiston arvot. Lakikirjassa ja juristien koulutuksessa vaikutukset säilyvät sata vuotta.
Kokoomus on nykyisin pysyvin hallituspuolue. Tämän vuoksi sen konservatiivisiipi ei usein pääse toteuttamaan kutsumustaan, koska hallituksen kompromissiesityksiä on aina tuettava.
Tiistaina oli tilaisuus purkaa paineita. Hallitus esittää, että tuomituille pedofiileille ja vastaaville annetaan mahdollisuus valvottuun koevapauteen, jos he suostuvat vapaaehtoiseen kemialliseen kastraatioon. Tanskasta on saatu hyviä kokemuksia.
Kari Tolvasen vetämä siipi halusi pakkokastraatiota Itä-Euroopan EU-maiden malliin. Parikymmentä tyyppiä kuulemma olisi listalla.
Oikeusministeri Henriksson vastasi, ettei oikeusjärjestelmämme ja kansainväliset sopimukset salli puuttua vankien fyysiseen koskemattomuuteen. Kokoomuksen ukkokerho jatkoi eläinlääkäri Markku Eestilän alustuksen pohjalta pohtimista, pitäisikö kastraation olla kemiallinen vai mekaaninen.
Kansanedustaja Tony Halme (ps.) oli aikoinaan varsin rajun mekaanisen mallin kannalla. Eduskunnan pöytäkirjoissa sekin pohdinta säilyy ikuisesti.
Entinen poliisiministeri Anne Holmlund (kok.) johtaa nykyisin eduskunnan lakivaliokuntaa. Hän sai aikoinaan koulumurhien johdosta kohtuutonta kritiikkiä.
Valiokuntaansa tuleviin Henrikssonin esityksiin Holmlund on tyytyväinen, vaikka koulumurhien valmistelun kriminalisoiminen on kovin teoreettista.
Lea Mäkipää (ps.) halusi laajentaa pykäliä tältä osin muihin viranomaisiin, mutta eduskunnan poliisit torjuivat kauhuissaan puuttumisen sisäisiin asioihinsa.
Outi Mäkelä (kok.) ja moni muu edustaja ihmetteli, miksi lapsilta ei saa koulussa takavarikoida aseita ja alkoholia, vaikka lentokentillä voidaan takavarikoida shampoopulloja.
Entistä oikeusministeriä Tuija Braxia ei puolustanut kukaan, eikä hän itsekään ollut paikalla.
Vihreät keskittyvät nyt parhaansa mukaan kaivostoiminnan lopettamiseen Suomessa. Kaikilla ryhmän jäsenillä on siihen oma mallinsa.
Perussuomalaiset harmittelevat, etteivät Kreikan ja Espanjan tukipaketit langenneet ennen kunnallisvaaleja. Onni onnettomuudessa, ettei Talvivaaran allas posahtanut kolmea viikkoa aikaisemmin.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
