Maksuvähennyksen poisto ei vaikuta viljelijäeläkkeissä
Palkansaajat saavat korotusta eläkkeeseen, sillä heidän maksamaansa työeläkemaksua ei enää vähennetä eläkepalkasta. Viljelijöiden eläke ei nouse.
Muutos liittyy eläkeuudistukseen, josta työmarkkinajärjestöt sopivat yli viikko sitten. Korotukset karttuvat vuodesta 2017, kun uudistus tulee voimaan.
Matemaatikko Kaarlo Reipas Eläketurvakeskuksesta laskee vaikutuksen aluksi vähäiseksi. Eläkkeet paranevat vuosikymmenien aikana eläkepalkan noustessa.
Vuonna 2020 maksuvähennyksen poisto korottaa palkansaajan eläkettä 0,1 prosenttia. Vuonna 2080 vaikutus olisi jo selvä, yli kuusi prosenttia.
Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala sanoo muutoksen parantavan eläkkeitä nuorilla. ”Työuraansa päättelevät eivät juuri hyödy.”
Toimitusjohtaja Päivi Huotari Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta sanoo, ettei muutos vaikuta viljelijöiden ja muiden yrittäjien eläkkeisiin.
”Työeläkemaksuja ei vähennetä myel- ja yel-työtuloista.”
Melassa eläkeyksikön päällikkö Risto Syvälä toteaa, että myel- ja yel-työtulo ovat laskennallisia arvoja työstä. Palkkaan niitä ei voi verrata.
”Vastaavaa eläkevähennystä ei niihin olisi voitu soveltaa.”
Palkansaajat alkoivat itse maksaa työeläkemaksua lamavuosina 1990-luvulla. Eläkkeen sovittiin karttuvan niin sanotusti käteen jäävästä tulosta.
Eläketaso laski Rantalan mukaan silloin, mutta korjaantuu nyt aikaa myöten. Vastaavaa alennusta ei tehty viljelijäeläkkeisiin eikä yrittäjäeläkkeisiin.
Eläkevakuutusmaksun vähentäminen eläkepalkasta on Rantalan mukaan koettu epäoikeudenmukaisena. Muutos selkeyttää järjestelmän läpinäkyvyyttä.
Työmarkkinajärjestöt neuvottelivat asiasta. Myel- ja yel-eläkkeitä ei puitu neuvottelupöydissä. MTK:lle ja Suomen Yrittäjille ei tuolia varata.
Myel ja yel noudattavat kuitenkin palkansaajien eläke-ehtoja ja ikärajoja, vaikka ne perustuvat omiin lakeihinsa.
Työnantajat kustantavat ison osan työntekijöittensä eläkkeistä. Työntekijät maksavat itse kuutisen prosenttia palkastaan, iän mukaan.
Viljelijöiden myel-maksu on tänä vuonna keskimäärin 13,4 prosenttia ja yrittäjien yel-maksu 21,9 prosenttia. Aloittava yrittäjä saa maksuhelpotusta uransa alussa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
